200107116 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tuotemerkit köyhien pelastajiksi

Julkaistu: 13.11.2001 22:59

BrittikonsulttiSimon Anholt kehottaa länsimaita jakamaan branditietouttaan maailman köyhille

Paljon parjatuilla brandeilla voidaan pelastaa maailma. Jos rikkaat teollisuusmaat suostuvat kantamaan vastuunsa maailman köyhien auttamisessa ja tarjoavat heille markkinointiin ja tuotemerkkien kehittämiseen liittyvää osaamistaan.

Näin julistaa brittiläinen markkinointikonsultti Simon Anholt ruotsalaiselle markkinointiväelle Tukholmassa. Konsultoinnille on taas aikaa. Anholtin yhdessä Marc Caven ja Ruotsin mainostoimistojen tähden, Paradiset-toimiston perustajan Joakin Jonassonin kanssa keväällä Lontooseen avaama mainostoimisto on enää muisto vain.

Tuotemerkkeihin liittyvät suuret voitot luodaan tuotesyklin viimeisillä metreillä ennen asiakasta. Anholt puhuu ?viimeisestä kilometristä ennen kuluttajaa?, joka yleensä rikastuttaa länsimaalaisia yhtiöitä, muttei niitä kehitysmaita, joissa tuotteet valmistetaan tai joista raaka-aineet on hankittu.

Vaikka arvostelu tuotemerkkejä kohtaan on viime aikoina lisääntynyt ja monikansallisia yrityksiä syytetään kehitysmaiden riistosta, Anholt pitää tuotemerkkimarkkinointia silti liian hyvänä aseena hylättäväksi.

Nykymaailmassa brandien rakentaminen on Anholtin mukaan lähes ainoa keino saada kuluttajat muuttamaan käyttäytymistään. Köyhille maille omien tuotemerkkien luominen voi olla yksi oiva keino rikastua, mutta ongelmana on osaajien puute.

Anholt suhtautuu epäilevästi kanadalaisen ja paljon julkisuutta saaneen kanadalaistoimittaja Naomi Kleinin brandi-kielteisyyteen ja mustavalkoiseen maailmankuvaan.

– Hyvissä käsissä brandi on erinomainen työkalu, jonka avulla varallisuutta voidaan jakaa nykyistä oikeudenmukaisemmin maailman köyhien ja rikkaiden välillä, Anholt julistaa.

Brittikonsultti uskoo, että kehittyvien maiden tuotemerkeillä on hyvät edellytykset menestyä. Länsimaissa on lisääntynyt kiinnostus etnisiä tuotteita ja ilmiöitä kohtaan, mistä kuvaava esimerkki on ei-eurooppalaisen ruoan suosion kasvu.

– Voidaan todellakin puhua aasialaisen ruoan läpimurrosta, kun pariisilaiset valitsevat nykyään lounaspaikakseen japanilaisen sushi-baarin ranskalaisen ravintolan sijaan.

Silmiinpistävää on viime aikoina ollut myös muutokset musiikki-ja elokuva-alalla. Hollywoodin filmiteollisuus on vaikeuksissa, ja latino-musiikki Ricky Martin etunenässä valtaa alaa.

– Markkinoilta löytyy mielenkiintoisia ja eksoottisia menestystuotteita venäläisistä vodkista intialaisiin parfyymeihin. Kehitys on aidosti globaalia eikä sitä säätele amerikkalainen kulttuuri-imperialismi, Anholt toteaa.

Tuoreimmat osastosta