2001011293 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Työllisyys riippuukotimaisesta kysynnästä

Julkaistu: 6.11.2001 15:16

Työttömyystilanteen kehitys tulevan talven aikana on Suomessa suuri kysymysmerkki. Sillä, miten nopeasti työttömien määrä lähtee kasvuun, on huomattavia kerrannaisvaikutuksia koko kansantalouden kehitykseen. Työttömyys vähentää välittömästi valtion ja kuntien verotuloja ja lisää samalla niiden menoja. Kansantalouden tasolla työttömyyden kasvu vähentää kysyntää kahta kautta: Ostovoiman väheneminen leikkaa kulutusta suoraan. Työttömyyden kasvu vaikuttaa myös psykologisesti, kun työssä käyvätkin vähentävät kulutustaan, jos epävarmuus työpaikkojen säilymisestä kasvaa.

Suomen tilanne laskusuhdanteessa on nyt monella tavalla erilainen kuin aikaisemmin. Suomen sidokset kansainväliseen kehitykseen ovat erittäin kiinteät. Sidokset ovat kiinteytyneet paitsi kansantalouden tasolla, myös yrityksissä.

Myös yritysten suhtautuminen suhdannevaihteluihin on muuttunut. Tuloksen heikentymiseen reagoidaan aikaisempaa helpommin myös työvoimaa vähentämällä. Tämä on jo näkynyt Suomessakin: ensimmäiset irtisanomiskierrokset alkoivat vain muutamia kuukausia suhdannekäänteen jälkeen.

Työllisyyden kannalta palvelut ovat nyt avainasemassa Suomessa. Ne työllistävät suuren määrän ihmisiä, ja palvelusektorin työllisyyskehitys on ollut hyvä aivan viime aikoihin saakka. Varsinkin kasvukeskusten pienissä palveluyrityksissä työpaikkojen määrä on kasvanut. Taustalla on pitkään jatkuneen alueellisen työvoimapulan purkautuminen.

Palvelualojen työllisyystilanne riippuu kuitenkin vahvasti kotimaisesta kysynnästä, ja tässä suhteessa ensi talvi on tärkeä. Kansainvälisen taantuman uskotaan kaikista vaikeuksista huolimatta olevan suhteellisen lyhytaikainen. Ensimmäisiä hyvin heikkoja merkkejä suhdannekäänteen lähestymisestä on ollut jo havaittavissa. Tosin terrori-iskut ovat sekoittaneet entisestään tilannetta, eikä varmaa tulkintaa ole.

Suomelle olisi tärkeää, että palvelusektorilla kysyntä säilyisi hyvänä niin pitkään, että ensimmäiset kansainvälisen suhdannekäänteen varmat merkit olisivat nähtävissä. Suhdannekäänteen ensi merkeistä voidaan varsin hyvin ennakoida, missä aikataulussa käänne leviää eri maihin ja eri toimialoille.

Jos käänne maailmalla tapahtuu pian ja vientisektorilla päästään mukaan kysynnän kasvuun, on täysin mahdollista, että ainakaan psykologinen tekijä ei ehdi vaikuttaa kotimarkkinoiden kysynnän hiipumiseen. Tämä auttaisi kotimaista työllisyyttä säilymään hyvällä tasolla tai ainakin estäisi työttömyyden kääntymisen nopeaan nousuun.

Viime vuosien pitkä nousukausi on opettanut, että kerran menetetyt työpaikat palautuvat erittäin hitaasti, vaikka talouskasvu olisi nopeaakin. Lisäksi uudet työpaikat syntyvät usein eri aloille ja eri paikkoihin, kuin missä vanhat työpaikat on aikanaan menetetty.

Tuoreimmat osastosta