2001011360 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Jukos ja velkojapankit sopivat Kværnerin pelastamisesta

Julkaistu: 31.10.2001 12:57

Kværnerin pääomistaja Jukos, yhtiön hallitus sekä velkojapankit sopivat eilen kolmen miljardin Norjan kruunun osakeannista Kværnerin pelastamiseksi. Lisäksi Kværnerin lainoja järjestellään uudelleen.

Sopimus noudattaa venäläisen Jukosin aiemmin tekemää suunnitelmaa. Kværnerin hallitus tukee täysin sopimusta, kerrottiin Jukos-yhtiöstä.

Osapuolet takaavat, että kaikki osakkeet merkitään. Annissa taataan tasapuolinen kohtelu kaikille osakkeenomistajille.

Yhtiön lainoista 4,5 miljardia kruunua järjestellään uudelleen. Niiden laina-aika pidennetään kymmeneksi vuodeksi ja lainoista ei makseta korkoa. Muut jäljelle jäävät lainat Kværner maksaa vuonna 2004 kertalyhenteisenä. Näistä lainoista yhtiö maksaa käypää korkoa.

Nimeämättömät pankit ovat myös luvanneet taata Kværnerin välittömän käteisvarojen tarpeen, joka on arviolta 200 miljoonaa Norjan kruunua. Pankit ovat valmiita nostamaan lainasummaa.

Tuoreimmat osastosta