Talentum ostosmatkalla Alma Mediassa

Alma Median painotoimintaan erikoistunut tytäryhtiö Alprint Oy ja Talentum Median tytäryhtiö Offset-Kopio Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jolla Alprintin premedia -toiminta (Alprint Prepress) siirtyy marraskuun alussa Offset-Kopio Oy:lle.

Kaupalla ei ole oleellista vaikutusta kummankaan osapuolen kuluvan vuoden tulokseen, kerrotaan Alma Median tiedotteessa.

Talentum Media ja Alprint ovat sopineet järjestelystä, jonka seurauksena Alprintin premedia -toiminnot Helsingin Pitäjänmäessä ja Hyvinkäällä yhdistetään Talentumin kokonaan omistaman Offset-Kopio Oy:n toimintoihin. Järjestely toteutetaan liiketoimintakauppana,

Alprint Prepress on vastannut tähän saakka ainoastaan Alma Media -konsernin painolaitosten repro-palveluista. Yksikköjen palveluksessa työskentelee 36 henkilöä ja niiden laskennallinen liikevaihto on runsaat 16 miljoonaa markkaa. Talentum Median omistama Offset-Kopio Oy:n palveluksessa on 53 henkilöä ja jonka liikevaihto vuodelta 2000 oli 28,5 miljoonaa markkaa.

Talentum Median varatoimitusjohtaja Mervi Riikonen kertoo, että nyt toteutettu toimialajärjestely tuo Offset-Kopiolle yhden suuren asiakkaan lisää, monipuolistaa osaamista ja parantaa valmiuksia palvella myös nykyisiä asiakkaita entistä paremmin.

Alprint Oy:n toimitusjohtaja Heikki Salosen mukaan toteutettava järjestely hyödyttää tulevaisuudessa merkittävästi myös Alprintiä ja sen asiakkaita. Keskittämällä premedia -toiminnot yhteen suurempaan yksikköön vältytään tulevaisuudessa toimialan päällekkäisiltä investoinneilta ja pystytään turvaamaan laadukas prepress-palvelu kaikille asiakkaille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?