2001010993 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Sarjatuotanto kelpaa myös museoesineeksi

Julkaistu: 28.10.2001 14:37

Tavaroiden käyttöiän lyheneminen on tuonut museokulttuuriin uuden ulottuvuuden. Nykyisen sarjatuotannon aikana esineet eivät enää ole yksilöitä, vaan niiden kulutuksesta on tullut olennainen elementti. Tavaroita valitaankin museoiden modernia aikaa kuvaaviin näyttelyihin esimerkiksi kuluttajatutkimuksen avulla, kertoo Museoviraston tutkija Antti Metsänkylä.

– Esineillä pyritään kuvaamaan ihmisten arkea ja ajan henkeä sekä myös esimerkiksi tavaroiden hintoja ja valmistusmateriaaleja, Metsänkylä kertoo.

Esineitä valitaan valtavista tavaramassoista esimerkiksi sen mukaan, mitä runsaasta tarjonnasta on tilastojen mukaan milloinkin valikoitu. Mukaan otetaan kuitenkin myös päiväperhosia. Kansallismuseon 2000-lukua kuvaavassa näyttelyssä on esillä muun muassa potkulautoja, vaateketju Hennes&Mauritzin vaatteita, kaupan hyllyistä poimittuja valmistaikinapakkauksia sekä Pokemon-tavaraa.

Tuoreimmat osastosta