200107778 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

S-ryhmä reagoijo tulevaan

Julkaistu: 29.10.2001 16:21

Helsingin osuuskauppa HOK onnistui yllättämään kilpailijansa avaamalla hiljaisuudessa suunnittelemansa uuden halpamyymälän Helsinkiin. Sentti-niminen myymälä testaa uutta konseptia, jonka toiminta perustuu niukkaan valikoimaan ja alhaisiin hintoihin.

S-ryhmän yllätys on monella tavalla mielenkiintoinen. Se kertoo jälleen, että S-ryhmä on onnistunut karistamaan osuuskauppaliikkeen kankeuden harteiltaan. Kun Kesko järjestelee vielä rivejään vastatakseen S-ryhmän kovaan rynnistykseen päivittäistavarakaupassa, iskee S-ryhmä jo uusin asein uutta vastustajaa, saksalaista Lidliä vastaan.

HOK on lainannut aseet Lidliltä niin pitkälle, että jopa ketjun logon värit ovat lähes identtiset. Lainattua on myös yllätyksellisyys, joka onnistui niin hyvin, että pääkilpailijan varatoimitusjohtaja kuuli uudesta koemyymälästä Taloussanomilta myymälän avauspäivänä.

Suomalaisilla kauppaketjuilla on toki ollut aidon laatikkomyymälän avaimet käsissään pitkään, mutta niitä ei ole haluttu käyttää. Omaa bisnestä ei ole kannattanut murentaa myymällä joissain myymälöissä halvalla tuotteita, joita toisissa myymälöissä myydään kalliimmalla.

Tilanne on muuttumassa ulkomaisen kilpailijan tullessa Suomeen. Kaupan keskusliikkeiden johto uskoi pitkään, että ulkomaisia kilpailijoita ei tule pieneen Suomeen ja jos tuleekin, eivät ulkomaiset ketjut polje hintatasoa.

Molemmat oletukset ovat osoittautuneet vääriksi. Ulkomaiset ketjut ovat suorastaan rymistelleet erikoistavarakauppaan, ja nyt vuorossa on päivittäistavarakauppa. Lisäksi useimpien tulijoiden aseena näyttää olevan edullinen hinta.

Sentti-koemyymälän avaaminen osoittaa, että S-ryhmässä otetaan nyt ulkomainen kilpailu tosissaan. Kaupan suuri kysymys onkin, kuinka paljon Lidl ja Sentin kaltaiset omat myymälät nakertavat nykyistä bisnestä.

Tätä kysymystä pohditaan varmasti jokaisen kauppaketjun pääkonttorissa. Muun muassa tämän takia ketjut myös hiovat itseään sellaiseen kuntoon, joka mahdollistaa itsenäiset päätökset esimerkiksi ulkomaisia kumppaneita valittaessa. Kotimaisten ketjujen lihakset saattavat nimittäin jäädä heikoiksi, kun todellinen pudotuspeli alkaa. Silloin voi olla viisainta tehdä jonkun ulkomaisen ketjun kanssa tiiviimpää yhteistyötä, kuin nykyisin harjoitettu hankintayhteistyö.

Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, että Elanto maksoi itsensä ennenaikaisesti irti yrityssaneerauksesta. Tradeka puolestaan on tehnyt velkojiensa kanssa sopimuksen, joka mahdollistaa erilaiset yhteistyöjärjestelyt. Varmasti myös Keskon ketju-uudistus helpottaa yhteistyötä ulkomaisten jättien kanssa.

Halvat hinnat eivät ole ainoa kilpailukeino, eikä ulkomainen yhteistyö ole ainoa tapa vahvistaa asemia kovenevassa kilpailussa. Joka tapauksessa kauppaketjut joutuvat valmistautumaan suuriinkin muutoksiin, joista selviäminen edellyttää nykyistä tarkempaa näkemystä omista vahvuuksista.

Tuoreimmat osastosta