Sonera myi Deutsche Telekomia 185 miljoonalla eurolla

Sonera on myynyt 11,5 miljoonaa Deutsche Telekom AG:n osaketta noin 185 miljoonalla eurolla. Osakekohtaiseksi keskihinnaksi kaupassa tuli 16,12 euroa osaketta kohden.

24.9.2001 17:11

Sonera aikoo käyttää myyntitulonsa velkojensa maksuun. Yhtiö kirjaa tilivuoden kolmannella neljänneksellä myymistään yli 33 miljoonasta DT:n osakkeesta noin 80 miljoonan euron myyntitappion.

Soneran edelleen omistamien noin 38,5 miljoonaan DT-osakkeen markkina-arvo oli 21. syyskuuta päätöskurssilla noin 611 miljoonaa euroa.

Sonera on saanut Yhdysvaltoihin tekemistään operaattorisijoituksista tähän mennessä vajaat 1,5 miljardia euroa, eli noin 24,24 euroa osaketta kohden. Myyntivoittoja yritys on kirjannut Yhdysvaltain sijoituksistaan tähän mennessä noin 1,35 miljardia euroa.

Velkaa alas miljardilla

Soneran nettovelka oli korkeimmillaan maaliskuun lopussa noin 5,7 miljardia euroa, mutta yhtiö on tähän mennessä supistanut sen noin 4,4 miljardiin euroon.

Yhtiö kertoi heinäkuussa, että sen unkarilaisen gsm-operaattori Pannon GSM:n osakkeiden myynnistä saamansa 310 miljoonan euron myyntitulo sisältää myös proforma-nettovelkaa noin 4,1 miljardia euroa.

Sonera sopi kesällä 2000 myyvänsä omistamansa yhdysvaltalaisten gsm-operaattorien Powertel Inc:n ja VoiceStream Wireless Corporationin osakkeet Deutsche Telekomille. Yhtiö sai maksuksi noin 72 miljoonaa DT:n osaketta ja rahaa 292 miljoonaa euroa.

Yhtiö kertoo edelleen myyvänsä DT-osakkeensa sopivalla hetkellä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?