Kamreeri vai visionääri? - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kamreeri vai visionääri?

Sunnuntaina 9. syyskuuta Helsingin Sanomissa oli laaja artikkeli otsikolla "Vauhtisokeus murensi Jippiin haaveet." Entinen hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kuokkanen oli pahoillaan kun "kamreerit" ottavat vallan ja tuhoavat hyvä asiat.

21.9.2001 15:07

Artikkeli herätti ajattelemaan minkälainen olisi hyvän johdon koostumus. Oma kokemukseni ovat business to business -maailmasta, mutta uskoakseni asikaskunnan muodostuminen lähinnä kuluttajista ei perusajatuksia miksikään muuta.

Kamreerijohto

Jippiissä asiat näyttävät päässeen sille tasolle, että voimakas "kamreeri" on ainoa mahdollisuus saada yhtiön asiat takaisin oikeille raiteille.

Kassatilanteen saaminen oikealle tolalle on varmasti prioriteettilistalla numero yksi. Kuitenkin yhtiön kehittäminen ja vaihtuviin tilanteisiin reagointi, joiden tärkeyttä ei voi aliarvioida, ei ole kamreerijohdon vahvimpia alueita.

Yhtiön johtamisessa numeeriset, jo tapahtuneet, asiat saavat suurimman huomion. Kuten kulunut sanonta kuuluu: "Auton ajaminen peräpeiliin katsomalla on vaikeaa, ellei mahdotonta."

Visionäärijohto

Aika moni on varmaan tavannut henkilön, joka heti aamulla tavattaessa on täynnä intoa ja aloittaa: "Kuule, minulla on mahtava idea!!"

Joskus idea on mahtava ja vieläpä toteuskelpoinen, mutta valitettavasti usein myös kaikkea muuta.

Jos tällainen henkilö saa yhtiössä suuren tai jopa hallitsevan päätösvallan, on vaarana ajaa täysillä seinään.

Näin ilmeisesti kävi Jippiissä.

Kamreeri ja visionääri yhdessä?

Ihmistyyppeinä henkilöt ovat kovin erilaisia, ja se voi olla haaste yhteistyölle. Mikäli yhtiö pystyy löytämään johtoonsa Pelle Pelottomia ja talousihmisiä sopivassa suhteessa, uskon sen olevan kyseiselle yhtiölle todellinen vahvuus.

Eläminen näin "ristiriitaisessa" johdossa vaatii kovaa itseluottamusta. Johtajien on uskallettava sanoa olevansa väärässä ilman ,että tuntee maailmansa siitä sortuvan.

Kiivaatkaan, usein äänetkäätkin, väittelyt eivät saa aiheuttaa haavoja henkilösuhteisiin. On opeteltava riitelemään niin, että lopputuloksena on sekä visionääriä että kamreeria tyydyttävä päätös. Aika usein se on osoittautunut oikeaksi.

Toimitusjohtajan, joka pääsee valitsemaan alaisensa, on syytä tuntea oma tyyppilajinsa ja valita alaisikseen erityyppisiä ihmisiä; muutoin on vaarana istua yksin keskellä yes-kuoroa.

Kyllä se vähän kanttia vaatii, mutta kannattaa.

[]Martti Leino on Ingram Micro Oy:n entinen toimitusjohtaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?