2001011570 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Huomenna vietetään autotonta päivääKansainvälistä autotonta päivää vietetään lauantaina eri puolilla maailmaa. Päivän tavoitteena on kiinnittää huomiota liikenteen aiheuttamiin ympäristöhaittoihin sekä joukkoliikenteen kehittämiseen.Suomessa kampanjaan os

Julkaistu: 28.10.2001 23:51

Huomenna vietetään autotonta päivää

Kansainvälistä autotonta päivää vietetään lauantaina eri puolilla maailmaa. Päivän tavoitteena on kiinnittää huomiota liikenteen aiheuttamiin ympäristöhaittoihin sekä joukkoliikenteen kehittämiseen.

Suomessa kampanjaan osallistutaan nyt toista kertaa. Tempauksia ja tapahtumia järjestetään 12 kaupungissa. Valtakunnallisissa järjestelyissä on mukana ympäristöministeriö ja liikenneministeriö sekä lukuisia yhdistyksiä, järjestöjä ja kansalaisliikeitä. Autoton päivä toteutettiin ensin EU-maissa. Nyt mukaan on tullut kaupunkeja muun muassa Sveitsistä, Kanadasta ja useista Itä-Euroopan maista. Taloussanomat-STT

Kelpo Kuljetus uusi kalustoaan Renaulteilla

Kuljetuspalveluyhtiö Kelpo Kuljetus Fi uusii kalustoaan 30:lla Renault Premium ja Midlum kuorma-autolla. Sisu Auto toimittaa autot tilaajalle vuodenvaihteen molemmin puolin. Uusi kalusto varustetaan Fokorin Thermokoreilla ja Multiliftin perälaitanostimilla. Kauppaan sisältyy myös laaja huolto- ja korjaussopimus, jossa Sisu Auto vastaa autojen toimintavarmuudesta kellon ympäri.

Kelpo Kuljetus on Danzas ASG Eurocargon ja Suomen Postin omistama yhtiö. Sillä on liikenteessä kaikkiaan 275 omaa kuorma-autoa ja 680 perävaunua sekä 300 alihankkijoiden kuorma-autoa. Yhtiön liikevaihto on 480 miljoonaa markkaa. Taloussanomat

Renkaat kiertävät jo pullojen ja paperin tahtiin

Suomalaiset ovat pullojen ja paperinkierrätyksen ohella omaksuneet myös renkaiden uusiokäytön. Suomen Rengaskierrätyksen tilaston mukaan 2,5 miljoonasta käytöstä poistuvasta renkaasta päätyy uuteen hyötykäyttöön noin 90 prosenttia. Euroopassa vastaava käyttöaste on noin 60 prosenttia.

Suomessa vanhoista henkilöauton renkaista syntyisi vuosittain noin 390 kilometriä korkea pino, joka kaadettuna ulottuisi Helsingistä Kuopioon. Samalla rengaskasalla voitaisiin tuottaa energiaa 30 000 asukkaan kaupungin koko vuoden tarpeisiin. Taloussanomat

Renkaiden kunto petraantuu vuosi vuodelta

Suomalaisautoilijat ovat vähitellen oppimassa, millainen turvallisuusriski kulunut rengas on. Syksyisten rengasratsioiden pohjalta Autorengasliitossa tehtyjen tilastojen mukaan huonorenkaiset autot ovat vähentyneet kolmessa vuodessa yli 150 000, vaikka autokanta on samaan aikaan kasvanut.

Prosenteissa mitaten pudotus on vuoden 1997 runsaasta 24 prosentista viime vuoden 15,6 prosenttiin. Huonokuntoiseksi luokiteltiin rengas, jonka urasyvyys oli korkeintaan kaksi millimetriä. Kesärenkaan ?sakkoraja? on 1,6 milliä. Vaikka suunta on parempaan päin, liikkuu maanteillä edelleen noin 370 000 huonoilla renkailla varustettua henkilö- ja pakettiautoa. Taloussanomat

Pikkubemari sai uutta ilmettä

Lyhytperäisten laatuautojen luokan jo ennestään kova kilpailu kiristyi, kun BMW toi hiljattain markkinoille uusitun 300-sarjalaisensa. Samasta markkinakakusta kisaavat myös Audi A3 ja Mercedes-Benzin uusi C-sarjan Compact.

Varsinkin etupään muotoilultaan auto on onnistunut. Sisätilat ovat takakonttia lukuunottamatta samat kuin muissa 300-sarjan autoissa. Auton ajettavuus on erinomainen ja matkanteko hiljaista, kiitos jykevän alustan. Ajettavuuden ainoa puute on lievä sivutuuliherkkyys. Etutilat ovat hienot ja koeajoauton urheilupenkit erinomaiset. Takatiloissa ei sen sijaan ole kehumista. Aikuisella loppuu sekä jalka- että päätila kesken.

165 000 markalla saa 1,8 litran perusmoottorin, joka on yllättävän taloudellinen. Reippaassa testiajossa kulutus jäi alle yhdeksän litran, joka on vähän. Autossa on paljon uutta tekniikkaa. Kaasupoljin esimerkiksi säätää venttiileitä eikä ilmamäärää kuten ruiskutusmoottoreissa yleensä. Myös vaihteiston lyhyet välitykset vaativat totuttelua. Taloussanomat

Tuoreimmat osastosta