200106135 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Samaa järjestelyä on yritetty aiemminkin

Julkaistu: 29.10.2001 20:53

Kemira Chemicals, Raisio Chemicals ja Neste Chemicals virittelivät rakennejärjestelyä tiettävästi ensimmäisen kerran vuonna 1998. Tuolloin myös Neste Chemicals oli Suomen valtion omistuksessa, josta se siirtyi Industri Kapitalin leipiin.

Kerran yritetyt kaupat tulevat helposti uudestaan esiin. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Valtio ei päässyt yhteisymmärrykseen omistamiensa yhtiöiden yhteisestä tulevaisuudesta. Järjestely onnistui vasta, kun mukaan astui yritysjärjestelyihin erikoistunut yhtiö, tässä tapauksessa Industri Kapital.

Industri Kapitalin hallinnoimien rahastojen varat ovat yhteensä kolme miljardia euroa. Rahastot ovat pääomistajia 25 yrityksessä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on 12 miljardia euroa. Yhtiön sijoituskohteita ovat Suomessa olleet esimerkiksi Metsä-Serlasta kotoisin oleva CPS Color Group, Enermet, KCI Konecranes ja Noviant.

Industri Kapitalin rahastojen sijoittajat ovat enimmäkseen suuria pohjoismaisia, eurooppalaisia ja pohjoisamerikkalaisia institutionaalisia sijoittajia kuten eläkerahastoja ja sijoitus- ja vakuutusyhtiöitä. Suomesta niitä ovat muun muassa Varma-Sampo ja Pohjola.

Kemiran pääjohtajan Tauno Pihlavan mukaan järjestelyssä syntyvän yhtiön omistuspohja on vahvasti suomalainen, koska valtio omistaa siitä 34 prosenttia. Lisäksi suomalaiset omistavat Industri Kapitalista noin 20 prosenttia.

Tuoreimmat osastosta