Teollisuus pääputoaja - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tilastokeskus: kokonaistuotanto laski kesäkuussa

Julkaistu: 31.8.2001 7:54

Teollisuuden, maa- ja metsätalouden tuotannon, rakentamisen ja autokaupan lasku veivät kokonaistuotannon 0,3 prosentin laskuun kesäkuussa. Tilastokeskuksen mukaan kaupan sekä julkisten ja muiden palvelujen toimialat kasvoivat puolestaan selvästi.

Kokonaistuotannon määrä oli vuoden 2001 kesäkuussa 0,3 prosenttia pienempi kuin viime vuoden kesäkuussa. Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan kuudesta päätoimialasta neljän päätoimialan tuotanto laski kesäkuussa.

Kokonaistuotanto on kasvanut kuukausikuvaajan mukaan vuoden 2001 tammi-kesäkuussa yhteensä 2,2 prosenttia edellisvuoden vastaaviin kuukausiin verrattuna. Teollisuuden tuotanto laski kesäkuussa runsaat kolme prosenttia. Sähköteknisten tuotteiden työpäiväkorjattu tuotanto väheni kolme prosenttia, puu- ja paperiteollisuuden tuotanto 11 prosenttia.

Maa- ja metsätalouden tuotanto laski kesäkuussa viisi prosenttia, mikä johtui hakkuiden 12 prosentin vähenemisestä. Rakentaminen puoelstaan supistui viisi prosenttia.

Kauppa kasvoi yli kaksi prosenttia. Kaupan sisällä vähittäiskauppa lisääntyi kuusi ja tukkukauppa kaksi, kun taas autokauppa laski seitsemän prosenttia.

Liikennetoimialan tuotanto oli edellisen vuoden suuruinen. Muiden palvelujen ja julkisen toiminnan tuotanto lisääntyi ylikaksi prosenttia.

Tuoreimmat osastosta