Kännykänheitto on protesti gprs-kielelle

Julkaistu:

Kännykkäkansan luovuus pääsee viikonloppuna valloilleen, kun kuutisenkymmentä kännykänkäyttäjää purkaa tuntojaan kännykänheiton MM-kisoissa Savonlinnassa.

Kyseessä ovat jo lajin toiset maailmanmestaruusmittelöt, jotka ovat kasvaneet viime vuodesta roimasti. Tällä kertaa paikalle odotetaan kilpailijoiden lisäksi myös kansainvälisiä televisioyhtiöitä. Suomalaista kännykkäkansaa ovat tulossa ikuistamaan todennäköisesti ainakin Hollannin TV, CNN European Group ja MTV3. Kyselyjä on tullut myös Virosta, kertoo toimitusjohtaja Christine Lund kisat järjestävästä savonlinnalaisesta tulkkauspalvelu Fennolinguasta.

– Kisa on herättänyt maailmalla myönteistä hilpeyttä, Lund luonnehtii.

Kilpailun tarkoitus on Lundin mukaan moninainen. Tavoitteena on ensinnäkin purkaa kaikkia niitä turhaumia, joita käyttäjille aiheutuu muun muassa akun loppumisesta ja ?numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä? -viesteistä. Samalla kun lennokas kännykkäkaari vie ikävät ajatukset mennessään, se arkistaa kännykänkäyttöä, Lund visioi.

– Kännykkää heitetään protestiksi umts- ja gprs-kielelle, hän kuvaa.

Ensin heitettiin saappaita,nyt kännyköitä

Kännykänheittokarkeloita on markkinoitu Norjan, Ruotsin, Hollannin ja Saksan televisioon sekä esimerkiksi Matkailun edistämiskeskuksen kautta, kertoo Fennolinguan markkinointipäällikkö Tuire Anttila. Yhteistyökumppaneille olisi tarvetta, sillä tapahtumaa on tarkoitus kasvattaa entisestään. Vielä tänä vuonna sponsorina on lähinnä GSM Store, joka toimittaa kisapaikalle käytettyjä puhelimia, sekä Savonlinnan Puhelinyhdistys. Mukaan on kyselty esimerkiksi matkapuhelinvalmistajia, jotka eivät kuitenkaan Anttilan mukaan ole innostuneet ideasta.

Syynä ei ole huoli matkapuhelinten saamasta kyseenalaisesta julkisuudesta, vakuuttaa tiedottaja Pekka Isosomppi Nokia Mobile Phonesilta.

– Eihän se sen kummempaa ole kuin eukkojen kantaminen ja muurahaispesässä istuminen, hän heittää.

– Meillähän on pitkät perinteet suomalaisten heittolajien edistämisessä. Välineet vaan muuttuvat kun tekniikka kehittyy: Ensin heitettiin saappaita, nyt kännyköitä, Isosomppi vitsailee.

Nokia ei kuitenkaan aio Isosompin mukaan lähteä yhteistyöhön MM-kilpailujen kanssa, vaan keskittyy ?heittovälineen ominaisuuksien kehittämiseen?.

Järjestäjien olisi Isosompin mukaan erityisen tärkeää tehdä yhteistyötä elektroniikkaromun kierrättäjien kanssa. Silloin asia saisi myös laajemman yhteiskunnallisen merkityksen.

– Romun kierrätys on tärkeä alue. EU-direktiivi edellyttää sitä, Isosomppi muistuttaa.

Asia on huomioitu Savonlinnassa, sillä viime vuonna ilmalentonsa päättäneet kännykät korjasi pois Savonlinnan kierrätyskeskus.

Savonlinnassa on tänä vuonna luvassa omat sarjat Nokian, Ericssonin ja Motorolan puhelimille. Viime vuonna voittajaksi selviytyi perinteisessä heittotyylissä Ericsson, mutta freestylen voiton nappasi nokialainen.

Kännykänheiton MM-kilpailut Savonlinnassa 24. elokuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Orpo tyrmäsi Ykkösaamussa eläkeläisten lisärahat: "Minä en sellaista lupausta voi antaa"

    2. 2

      Ilkka Herlin povaa vaikeita aikoja suomalaisille: ”Kasvun rajat on saavutettu”

    3. 3

      ”Olin aluksi liian varovainen” – naissijoittajat kehottavat aloittamaan sijoittamisen pelosta huolimatta

    4. 4

      Taksijohtaja varoittaa uudesta ilmiöstä: lyhyt pikkujoulumatka saattaa sisältää ison hintalapun – ”Kannattaa skarpata hiukan”

    5. 5

      ”Tyydyttäväkuntoinen” mökki olikin umpilaho – kauppakirjan yksi merkintä tuli ostajalle todella kalliiksi

    6. 6

      Yli 200 lounastaukoa työnantajan piikkiin – kellokortilla kikkailu tuli duunarille kalliiksi

    7. 7

      Poliittinen epävarmuus laskee korkoja varsinkin Saksassa

    8. 8

      Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

    9. 9

      Ensin joensuulaisfirmaan ei soittanut kukaan, sitten soitti pankinjohtaja – konttorissa istui huijari tyhjentämässä yhtiön tiliä

    10. 10

      APECin kokouksessa puhuneen Kiinan presidentin mukaan asiat pitää ratkaista neuvottelemalla – ei yhteenotoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Tyydyttäväkuntoinen” mökki olikin umpilaho – kauppakirjan yksi merkintä tuli ostajalle todella kalliiksi

    2. 2

      Yli 200 lounastaukoa työnantajan piikkiin – kellokortilla kikkailu tuli duunarille kalliiksi

    3. 3

      Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

    4. 4

      Ensin joensuulaisfirmaan ei soittanut kukaan, sitten soitti pankinjohtaja – konttorissa istui huijari tyhjentämässä yhtiön tiliä

    5. 5

      Taksijohtaja varoittaa uudesta ilmiöstä: lyhyt pikkujoulumatka saattaa sisältää ison hintalapun – ”Kannattaa skarpata hiukan”

    6. 6

      ”Olin aluksi liian varovainen” – naissijoittajat kehottavat aloittamaan sijoittamisen pelosta huolimatta

    7. 7

      Ilkka Herlin povaa vaikeita aikoja suomalaisille: ”Kasvun rajat on saavutettu”

    8. 8

      Bloomberg: Deutsche Bank, Bank of America ja JP Morgan Chase linkitetty Dansken rahaliikenteeseen Virossa

    9. 9

      Aina Group myy ICT-liiketoimintansa Telialle

    10. 10

      Ilkka myi Otavalle ison potin Alma Median osakkeita – Otavasta Alman suurin omistaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    2. 2

      Tällaisia eläkkeet ovat eri puolilla Suomea – katso, mikä on kuntasi keskieläke

    3. 3

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    4. 4

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    5. 5

      Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

    6. 6

      Padasjokelaisen omakotitalon hinnalla saisi 13 neliötä Helsingin kalliilta alueelta – ”On mahdotonta hyväksyä, ettei löydy ostajaa”

    7. 7

      ”Tyydyttäväkuntoinen” mökki olikin umpilaho – kauppakirjan yksi merkintä tuli ostajalle todella kalliiksi

    8. 8

      Yksin asuvan menoihin riittää 1130 e/kk pk-seudun ulkopuolella – katso, paljonko eri kotitaloudet tarvitsevat rahaa elämiseen

    9. 9

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    10. 10

      Jos dieselvero poistetaan, niin täällä se eniten vaikuttaa – katso, kuinka moni ajaa sinun kotiseudullasi dieselillä

    11. Näytä lisää