200106595 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

EU vaatii Puolaa supistamaan radikaalisti kalastuslaivastoa

Julkaistu: 29.10.2001 23:24

Euroopan unioni vaatii Puolaa supistamaan tuntuvasti Itämeren kalastuslaivastoaan. EU:n asiantuntijoiden mukaan Puolan runsaan 1200 aluksen kalastusarmeija on aivan liian suuri pyyntimääriin nähden.

– Kaikki kannattamattomat kalastusyritykset pitäisi ajaa konkurssiin, EU:n ekspertit neuvovat.

Valtaosa Puolan kalastusaluksista on vanhoja ja puutteellisesti varustettuja. Puolan pyyntikiintiöt Itämerellä ovat supistuneet selvästi viime vuosina. Sillisaalis on vähentynyt vuoden 1999 vajaasta 96 tuhannesta tonnista noin 60 tuhanteen tonniin, ja kilohailin pyynti on pudonnut 123 tuhannesta tonnista runsaaseen 90 tuhanteen tonniin.

– Kalastuslaivaston supistukset tulevat kohottamaan työttömyysprosentin monilla pienillä paikkakunnilla hälyttävän korkeaksi, pelkää Zdzislaw Gandera maatalousministeriön kalastusosastosta.

Ganderan mukaan hallituksen pitäisi laatia työttömyystilanteesta tehokas avustusohjelma. 

Tuoreimmat osastosta