20010947 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Vesa Puttonen puolustaa Soneran optioita

Julkaistu: 30.10.2001 2:08

Helsingin kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen puolustaa valtionyhtiö Soneran optiojärjestelyjä. Puttosen mielestä erotetun johtajan kannattaa antaa pitää optionsa, kuten Sonerasta irtisanotun hallituksen puheenjohtaja Markku Talosen tapauksessa kävi.

– Mikäli yritys erottamisen yhteydessä ottaisi aina optiot pois, johtaisi se tilanteeseen, jossa johdon riskiottohalukkuus merkittävästi pienenisi, Puttonen kirjoittaa STT:n välittämässä artikkelissa.

Optioiden perimmäisenä tavoitteena taas on Puttosen mukaan juuri lisätä johdon riskinottohalukkuutta, joka on myös osakkeenomistajien intressin mukaista. Näin siksi, että suuret voitot edellyttävät aina suurta riskinottoa. Kääntöpuolella on tosin epäonnistumisen mahdollisuus.

Puttonen arvioi myös yrityksen johtajarekrytointien jatkossa vaikeutuvan, jos sille syntyy maine tehtyjen sopimusten peruuttamisesta.

Hän korostaa, että Soneran tapauksessa hallituksen puheenjohtajan kuukausipalkasta ja optioista oli päättänyt vuoden 2000 yhtiökokous, joka myös valtuutti yhtiön hallituksen sopimaan johtajasopimuksen yksityiskohdista. Asiasta ryöpytetty liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen (kok.) on siis Puttosen mukaan perustanut puolustuksensa puhtaasti juridisiin faktoihin.

– Nämä seikat ovat olleet yleisesti tiedossa, joskin nyt kesähelteillä optioiden ehdoista päättäneiden muisti tuntuu jostain syystä pätkivän, Puttonen piikittelee.

Tuoreimmat osastosta