Kiinalainen juttu

Julkaistu:

Tuskin kukaan ajatteli vuosikymmen pari sitten, että Kiina kasvaa nopeasti maailman seitsemänneksi suurimmaksi taloudeksi. Jos Euroopan unioni lasketaan yhdeksi talousalueeksi, Kiina on neljäs Yhdysvaltain, Japanin ja EU:n jälkeen.
Kiinan pontevuus muuttaa maailman taloudellisia asetelmia nopeammin kuin ajatellaan. Venäjä, Intia ja Indonesia eivät yllä yhdessä samaan kokoon kuin Kiina yksin.

Kiina muodostaa valtavan potentiaalisen markkinan, mutta se on myös kilpailija. Kiinalaiset ovat murskanneet japanilaisen tekstiilituotannon. Saman kehityksen odotetaan tapahtuvan kone- ja osin elektroniikkateollisuudessa. Investointikohteena Kiina on ohittanut muut Aasian maat.

Kiinalla on siis hyvät syyt pyrkiä maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi. Se haluaa ulkomaisia yrityksiä maahan ja se haluaa päästä maailmalle samoilla ehdoilla kuin muutkin. Kommunistinen Kiina altistaa itsensä ulkopuolisille ehdoille, pakotteille, puuttumiselle. Itsetietoisille kiinalaisille se on ensimmäinen kerta ajatellaanpa nykyistä kommunistista Kiinaa tai sitä edeltänyttä aikaa.

Ulkomaisille toimijoille avataan ensi vaiheessa energiateollisuus ja
telekommunikaatio.

Telekommunikaation viimeinen Eldorado

Espanjalaiset etsivät Etelä-Amerikasta kultamaata, "Eldoradoa". Intelin Manner-Kiinan toiminnasta vastaava Jason Chen sanoo Business Week -lehdessä, että Kiina on viimeinen kultakaivos.

- Kaikki ryntäävät sinne.

Kiinassa on nyt noin 110 miljoonaa matkapuhelinliittymää. Neljän vuoden kuluttua tilaajia on 320 miljoonaa. Moni miljardiväestöstä haaveilee senkin jälkeen omasta puhelimesta, internetistä ja maailmasta, joka niiden kautta avautuu.

Kiina ohittaa liittymien määrässä muutamassa vuodessa Yhdysvallat ja kasvaa maailman suurimmaksi matkapuhelujen kansalliseksi markkinaksi.

000 Statistics and charts: Kiinan matkapuhelinliittymät, ennuste

Lähde: Kiinan viestintäteollisuusministeriö

Kiinalaiset puhuvat matkapuhelimillaan jo nyt lähes 300 miljardin markan arvosta vuodessa. Muutaman vuoden kuluttua puhelinlaskuissa kiertää enemmän rahaa kuin koko Suomen kansantaloudessa. Vuonna 2000 kasvu oli 33 prosenttia ja arvo 37 miljardia dollaria. Vuonna 2005 operaattoreiden tulot ylittävät 70 miljardia dollaria, arvioi Hong Kongissa toimivan Bear, Stearns & Co. pankkiiriliikkeen analyytikko Jonathan Shaw.

000 Statistics and charts: Matkapuhelinliiketoiminnan myyntitulot, ennuste

Lähde: Kiinan viestintäteollisuusministeriö

Hillitöntä kasvua pitää yllä telealan vapauttaminen, kun Kiina pyrkii WTO.n jäseneksi. Tavoitteena on, että jäsenyys toteutuisi tänä vuonna. Kiina johto yrittää vahvistaa omia yrityksiä ennenkuin rajat on avattava ulkomaisille kilpailijoille.

Maan lankapuhelinmonopolia hallitsee China Telecommunications, jonka matkapuhelintoimintaa pyörittää China Mobile. Sen ainoa varteenotettava kilpailija on China Unicom, mutta uusia yhtiöitä tulee markkinoille koko ajan. Aggressiivisimmasta päästä on data- ja internetpalveluihin keskittynyt China Netcom, jonka hallituksessa istuvat presidentti Jiang Zeminin poika Jiang Mianhengin ja Robert Murdoch.

Kun maailman kauppajärjestön jäsenyys toteutuu, myös ulkomaiset toimijat ryntäävät jakamaan markkinoita. Laitetoimittajille Kiina on "Eldorado" jo nyt. Operaattorit etsivät kuumeisesti kumppaneita kiinalaisista teleyhtiöistä. Pisimmällä on Vodafone, joka on helmikuusta lähtien ollut liitossa China Mobilen kanssa.

Nokialle, Motorolalle ja Ericssonille Kiinasta on tullut nopeasti tärkein taistelukenttä. Kiina on maailman suurin yksittäinen markkina-alue matkapuhelimille ja hakulaitteille. Motorola pystyi yllättämään rahoitusmarkkinat toisella neljänneksellään juuri menestyksellään Aasiassa, myös Kiinassa.

Vaikea jäsenyys ja vanha talous

Kun Kiina on pärjännyt tähänkin asti hyvin ilman WTO:ta, miksi se niin innokkaasti pyrkii jäseneksi? Eikä ole pitkääkään aikaa, kun lännestä pyrittiin Kiinaan väkisin, väliaikoina puoliväkisin. Kiina on sulkeutunut kuin simpukka. Jo ennen kommunisteja.

Jäsenyyden ehtona on raskaita muutoksia, mutta useimmat niistä pitäisi toteuttaa ilman kauppajärjestöäkin, sanovat tarkkailijat.

Talouden lisäksi jäsenyydelle on tärkeä poliittinen syy. Kiinalaiset ajattelevat että maailma on mukavampi paikka, jos se on moninapainen. Olisi muitakin toimijoita kuin etenkin Yhdysvallat. Jäsenyys saattaa tarjota myös väylän, jota kulkemalla Kiinat yhdistyvät.

Yhdistyneestä Kiinasta muodostuisi todella merkittävä taloudellinen, teollinen ja poliittinen valta.

Kotoperäinen syy on kasvava työttömyys, jota ei voi hallita, ellei talous kasva. Jäsenyys tuo ulkomaisia investointeja ja kiihdyttää kasvua. Poliittisesti uudistuksia on vaikea saada läpi, mutta jäsenyys on lisäperustelu kansalaisten edessä kipeille reformeille. Välitöntä vauhtia antaa mahdollisuus vallata tekstiiliteollisuudelle uusia markkinoita. Kun Kiina ei ole jäsen, Japani häiritsee häikäilemättä Kiinan tekstiilivientiä. Kiina toivoo myös kasvavansa elektroniikkateollisuudessa merkittäväksi tekijäksi.

Maatalous on Kiinalle kipein kohta. WTO:n jäsenenä Kiina joutuu purkamaan elintarviketuotantonsa suojatullit. Toisaalta nykyinen tuotanto ei riitä väestölle, joten tuotantoa on tehostettava joka tapauksessa ja ruokaa on alettava ostaa ulkoa. Yhtälö johtaa maaseudulla työttömyyden kasvuun, sillä maata ja vettä ei ole määräänsä enempää ja se on käytössä.

Vaikea jäsenyys ja valta

WTO-jäsenyys on Kiinan nykyjohdolle vaarallinen poliittinen ja taloudellinen hanke. Kommunistinen puolue on pysynyt vallassa, vaikka muualla - Vietnam, Kuuba ja Pohjois-Korea poislukien - rakennelmat ovat hajonneet.

Kun talous avautuu, voiko puolue pysyä vallassa? Kukaan ei tiedä, mutta se tuntuu mahdottomalta. Ennustajien on kuitenkin hyvä muistaa, että Marx ja Mao on Kiinassa unohdettu ajat sitten.

Kommunistit voivat vedota menneeseen kehitykseen. Puolueen johdolla maan talous on kasvanut viimeisten kahden vuosikymmenen aikana hurjaa vahtia. Kokonaistuotanto on seitsenkertaistunut. Miljoonia kiinalaisia on nostettu köyhyydestä. Tosin pelkkä väestönkasvu vaatii Kiinassa kuuden prosentin tuotannon kasvua, jotta per capita -osuus ei alentuisi.

Puolueen johto käy kamppailua vallasta kahdella rintamalla. Toisaalla on välttämätön talouden modernisointi, joka itsessään on uhka. Miljoonia työttömiä joudutaan kävelyttämään kadulle tehottomista tuotantolaitoksista, kun talous alkaa avautua.

Toisaalla on järjestelmän hajoaminen sisältä. Paikallisista kommunistijohtajista on tullut feodaaliherroja, joiden mielivalta ja korruptio nostattaa kiukkua ja haittaa välttämättömiä uudistuksia sekä hallinnossa että taloudessa. Jos ja kun puolueparonit nujerretaan, katkeaa johdon etäinenkin yhteys kansalaisiin. Puolueen on yhä vaikeampi perustella epädemokraattista vallassaoloaan.

Falun Gongin murskaaminen ei perustu kommunistien uskonnolliseen ahdasmielisyyteen, vaan siihen, että liike on täyttämässä poliittista tyhjiötä, joka taloudellisen ja poliittisen kehityksen seurauksena on syntymässä. Puolue haluaa määritellä, mitä uusia ryhmiä valtaan päästetään.

Yksi yritys pitää rakennelma koossa ovat olleet paikalliset demokratiakokeilut. Kyliin on valittu vaaleilla kyläpäälliköitä, joiden pitäisi tukea johdon taloudellisia uudistushankkeita ja joille paikallisten puoluepamppujen valtaa siirrettäisiin. Tulokset ovat vaatimattomia. Papereihin tarvittaisiin kylän tai tehtaan leima, joka on paikallisen puoluesihteerin hallussa. Vaaleilla valittujen uusien johtajien pahoinpitelyt ovat tavallisia. On kuin pitkää marssia kelattaisiin väärinpäin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Olli Rehn kertoo eurokriisin synkimmistä hetkistä: Eurooppa olisi voinut ajautua jopa uuteen suursotaan

    2. 2

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    3. 3

      Stora Enso vähentää 135 työpaikkaa maailmanlaajuisesti – taustalla Oulun tehtaan muuttaminen kartonkitehtaaksi

    4. 4

      Kisa vuokra-asunnoista on muuttunut tuolileikiksi – ekonomisti: ”Tuoleja on aina yksi vähemmän kuin leikkiin osallistuvia”

    5. 5

      Kuluttaja-asiamies etsii kahden eri ”kohtuuttoman kalliin” kuluttajaluoton ottaneita – puuhaa ryhmäkannetta

    6. 6

      Teollisuusneuvos Jorma Terentjeff nauttii nykyisestä elämänvaiheestaan: ”Olen löytänyt itsestäni taas pikkupojan”

    7. 7

      PTT: Yksiöiden osuus uusista asunnoista kasvanut etenkin Tampereella, Turussa ja Oulussa

    8. 8

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    9. 9

      Olli Rehn näkee riskejä työmarkkina­syksyssä: ”Kilpailu­kyky­sopimus ja maltillinen liittokierros ovat olleet hyvin tärkeitä”

    10. 10

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    2. 2

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    3. 3

      Isot pörssi­voitot yhdistettiin Trumpin puheisiin – pörssi ja asian­tuntijat kumosivat väitteet

    4. 4

      Postin työriita jumittui niin pahasti, että apua tarvitaan valta­kunnan­sovittelijalta

    5. 5

      Olli Rehn kertoo eurokriisin synkimmistä hetkistä: Eurooppa olisi voinut ajautua jopa uuteen suursotaan

    6. 6

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    7. 7

      Kuluttaja-asiamies etsii kahden eri ”kohtuuttoman kalliin” kuluttajaluoton ottaneita – puuhaa ryhmäkannetta

    8. 8

      Teollisuusneuvos Jorma Terentjeff nauttii nykyisestä elämänvaiheestaan: ”Olen löytänyt itsestäni taas pikkupojan”

    9. 9

      Kisa vuokra-asunnoista on muuttunut tuolileikiksi – ekonomisti: ”Tuoleja on aina yksi vähemmän kuin leikkiin osallistuvia”

    10. 10

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    4. 4

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    7. 7

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    8. 8

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    9. 9

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää