Kotimaan asiakkaat maksavat - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Soneran näkkileipä matkaviestinnässä

Soneran osakkuusyhtiöiden tulos lepää perinteisten ja matkapuhelujen varassa. Miten nämä riittävät, kun ryhdytään vakavissaan rakentamaan kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkoja, on sitten kokonaan toinen juttu.

23.7.2001 13:51

Liiketoiminta-alueista kotimaan matkaviestinnän toinen neljännes oli hyvä. Liikevaihto kasvoi kahdeksan prosenttia verrattuna edellisvuoteen ja oli 310 miljoonaa euroa. Vertailukelpoisen liikevaihdon kasvu oli kymmenen prosenttia. Tässä on huomoitu Suomen Erillisverkot Oy:n myynti joulukuussa 2000.

Toisen neljänneksen liikevoitto nousi 129 miljoonaan euroon edellisvuoden 101 miljoonasta. Käyttökateprosentti nousi viisi prosenttia 52:een edellisvuoden 47 verrattuna.

Kannattavuutta paransivat kasvanut liikevaihto, tiukka kustannusseuranta ja "panostusten mitoittaminen kysyntää vastaavalla tavalla".

Soneran gsm-liittymien määrä nousi toisella neljänneksellä vajaat 54 000 ja oli 2,36 miljoonaa. Nmt- ja palveluoperaattoriliittymät mukaanlukien luku nousee 2,46 miljoonaan.

Kansainvälisyys maksaa

Soneran kansainvälisen matkaviestinnän tulokseen vaikuttivat USA:n tilanne sekä Turkin epävakaa tila. Soneran matkaviestinnän osakkuusyhtiöiden arvoitu yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi 31 prosenttia ja oli noin 990 miljoonaan euroa. Tappiota Turkcellistä kirjattiin 23 miljoonaa ja Finturista 32 miljoonaa euroa.

Turkcellin tulosta heikensivät Turkin liiran devalvaation aiheuttamat valuuttakurssitappiot koko vuodelle, heikentyneen talouden vaikutus kulutuskysyntään, sekä useat kertaluonteiset maksut. Finturin tulosta heikentävät tänä vuonna digitv- ja internet-panostukset.

Sonera aikoo osallistua Turkcellin uusmerkintään 69 miljoonalla dollarilla.

Amerikkalaisen VoiceStreamin ja Powertelin osakkeiden myynnistä Sonera kirjasi selvää rahaa 432 miljoonaa euroa. Sonera möi näitä osakkeita Deutsche Telekomille 292 miljoonalla eurolla ja sai lisäksi kaupassa DT:n osakkeita noin 1,9 miljardin euron arvosta kesäkuun lopun kurssilla mitattuna.

Ei tarvitse epäillä, etteikö Sonerassa seurata DT:n osakkeen kurssia silmät ymmyrkäisenä. Soneralla on oikeus myydä DT:n osakkeet erittäin vielä tämän vuoden mittaan. Saaduilla rahoilla se aikoo lyhentää lyhytaikaisia velkojaan. Näitä onkin aivan riittävästi, joten mikään lopullinen ratkaisu DT:n osakkeiden myynti ei ole.

Vaikka Sonera ilmoittaakin myyvänsä DT:n osakkeet mikä yksistään riittää pudottamaan velkaa 5,1 miljardista eurosta 3,2 miljardiin euroon, yritys ilmoittaa velanhoitokulujensa kasvavan viime vuodesta, koska sen luottoluokituksia on alennettu.

Yhteisverkko Saksaan

Saksan telehallintoviranomaisten päätöksen mukaan Soneran ja Telefonican enemmistöomistama Group 3G saa rakentaa 3g-verkkoa Saksaan yhteistyössä muiden operaattoreiden kanssa.

Yhteiskäytöstä ollaan saamassa merkittäviä kustannussäästöjä sekä verkon pystyttämisessä että käyttökustannuksissa.

Toisaalta kaikki olennainen on vielä avoinna: ei tarkkaan tiedetä, miten laajalti operaattoriluvan saaneet joutuvat rakentamaan omia verkkojaan ja miten syvä yhteistyö on lopulta sallittua.

Joka tapauksessa Sonera ja Telefonica arvelevat, että oman pääoman ehtoista lisärahoitusta ei tarvita senjälkeen,kun nykyiset osakaslainat on vähitellen muutettu omaksi pääomaksi. Sonera ei aio rahoittaa Group 3G:tä enempää kuin jo sijoittamansa 3,6 miljardin euron arvosta.

Group 3G:llä on jo toimiva gsm- ja gprs-verkkovierailusopimus Saksassa E-Plusin kanssa.

Sopimuksen merkitys on siinä, että sen avulla Group 3G pystyy hankkimaan itselleen matkaviestintäasiakkaita jo ennenkuin se aloittaa 3g-yhteyksien tarjoamisen.

Soneran osuus Saksan ja Norjan umts-osakkuusyhtiöissä tuotti 12 miljoonaa euroa tappiota.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?