2001012323 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Yhdysvaltojen rahapolitiikan suunta muuttui

Julkaistu: 30.10.2001 3:45

Ohjauskorko aleni odotetusti

Yhdysvaltojen keskuspankki Federal Reserve alensi maan ohjauskorkoja eilen illalla jo kuudennen kerran tänä vuonna. Pankkien yli yön -lainakorkoja ohjaava Federal Funds -korko aleni prosenttiyksikön neljänneksen 3,75 prosenttiin. Koronalennus oli ennakkoarvioiden mukainen, joskin jopa puolen prosenttiyksikön alennusta pidettiin mahdollisena.

Koronalennuksen yhteydessä keskuspankki ilmoitti muuttavansa rahapolitiikkansa suuntauksen elvyttävästä neutraaliksi, mikä enteilee koronlaskujen olevan tältä erää ohi. Pankki arvioi tammikuun alussa alkaneen korkoelvytyksen vaikutusten alkavan pian näkyä Yhdysvaltojen taloudessa ja haluaa ehkäistä elpyvän talouden aiheuttamia inflaatiopaineita. Yhdysvaltojen kuluttajahintojen nousuvauhti kiihtyi toukokuussa 3,6 prosenttiin.

Tuoreimmat osastosta