2001011144 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Euroalueen inflaation arvioidaan hidastuvan loppuvuodesta

Julkaistu: 28.10.2001 22:17

Liialliset nimellispalkkojen korotukset veisivät inflaatio- ja kustannuskierteeseen

Euroalueen inflaatio laskee loppuvuoden aikana, jos kohonneet ruuan ja öljyn hinnat eivät vaikuta palkkoihin. Toukokuun 3,4 prosentin inflaatioon on syynä EU:n eläinkatastrofien kallistama ruoka. Myös öljyn viimevuotinen hintapiikki näkyy hinnoissa vielä jonkin aikaa.

Ruuan ja öljyn hintavaikutuksista putsattu euro-inflaatio oli 2,1 prosenttia eli lähes Euroopan keskuspankin tavoitteen mukainen. Jos ruuan ja öljyn kallistuminen ei siirry palkkoihin, pelätty inflaation kohoaminen ei ole kovin todennäköistä talouskasvun taantumisen aikana.

Euroalueen herkkä tasapaino voidaan kuitenkin menettää aggressiivisin palkkakompensaatioin tai huonolla rahapolitiikalla.

– Missään nimessä euroalueen tilapäisesti kohonneeseen inflaatioon ei tulisi reagoida rahapolitiikkaa kiristämällä, sanoo kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopistosta.

Koron nosto tainnuttaisi heikentyneen talouskasvun lopullisesti.

Myös pankkiiriliike Evlin pääekonomisti Roger Wessmann pitää koronnostoa erheellisenä toimenpiteenä inflaation taltuttamiseksi.

– EKP:tä pitäisi enemmän huolettaa talouskasvu kuin kohonnut inflaatio, Wessmann sanoo.

– Euroalueen inflaatio tulee talttumaan, kunhan ruuan ja öljyn hintojen vaikutukset poistuvat taloudesta, toteaa Kanniainen.

Öljyn ja ruuan hinnoista tulon menetyksiä

Taantuvasta talouskasvusta on nyt yllättäen myös hyötyä euromaille: inflaatiopaineita ei aiheudu kysyntäpuolelta lainkaan. Ylikuumenemista ei siis ole enää näköpiirissä.

– Öljy ja ruoka ovat kustannusshokkeja, jotka kyllä reaalisesti mutta tilapäisesti vähentävät eurokansalaisten hyvinvointia. Paljon riippuu siitä, siirtyvätkö nämä tilapäiset kustannusshokit palkkoihin, Kanniainen sanoo.

Jos inflaatio-odotukset kasvavat, voimistuvat myös palkankorotusvaatimukset. Kohonneet nimellispalkat puolestaan kiihdyttävät inflaatiota, koska heikoista tuloksista kärsineille yrityksille ei jää muuta keinoa kuin siirtää kustannukset tuotteidensa hintoihin.

– Tällöin EKP nostaisi korkoja, Kanniainen arvioi.

– On vain hyväksyttävä, että kohonnut öljyn hinta ja kallis ruoka vähentävät kuluttajien ostovoimaa. Tulon menetystä ei kyetä kompensoimaan palkankorotuksilla.

Koron lasku saattaisi vahvistaa euroa

Euroalueen inflaatiota kiihdyttää paljon parjattu heikko euro, koska se kallistaa tuontituotteet, ennen kaikkea dollareissa laskutetun öljyn. Öljyn vaikutus näkyy hinnoissa vielä jonkin aikaa, Kanniainen arvioi.

Vaikka öljyn kustannusvaikutus lievenee, euron vahvistuminen vähentäisi inflaatiopaineita ja toisaalta toisi rahapoliittista pelivaraa EKP:lle.

Kanniaisen mukaan EKP:lla ei heikon euron vuoksi ole rahapolitiikassaan juurikaan vaihtoehtoja, vaan korot tulisi pitää ennallaan.

Evlin Wessmann näkee koron laskussa valuutan vahvistumisen ainekset.

– Nykyään koronnosto ei vahvista valuuttaa, sillä korkosijoitukset vaikuttavat valuutan kurssiin vain vähän. Valuuttaa vahvistava mekanismi tulee lähinnä osakemarkkinoilta, Wessmann sanoo.

Fedin koronlaskut ovat vahvistaneet uskoa Yhdysvaltojen talouteen. Amerikkalaisyritysten osakkeiden kysyntä on voimistunut, jolloin Yhdysvaltoihin suuntautuneet pääomavirrat ovat pitäneet dollarin vahvana.

Tuoreimmat osastosta