Kolmas neljännes voitollinen? - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Endero huhuista: "Normaalia yrityksen sopeuttamista"

Nettikonsulttiyhtiö Enderon ympärillä on vellonut viime aikoina huhuja yrityksen toiminnan loppumisesta. Toimitusjohtaja Kimmo Koponen kuitenkin kertoi digitodayn haastattelussa, että toiminta jatkuu normaalisti. "Menossa on kahden yrityksen yhdistäminen, jossa normaalisti karsitaan päällekkäisiä toimia. Odotamme toimintamme olevan voitollista vuoden kolmannesta neljänneksestä lähtien."

19.6.2001 11:36

Nedeconista, Endero Finlandista ja Endero Sverigestä muodostettu Endero-konserni kertoi huhtikuussa julkistetun ensimmäisen neljänneksen tappiollisen osavuosikatsauksen yhteydessä pyrkivänsä parantamaan tilannetta kustannussäästöin ja irtisanomalla taikka lomauttamalla 35 henkilöä yrityksen Suomen organisaatiosta.

- Yt-neuvottelut ovat jo päättyneet ja tieto lopullisesta irtisanottujen ja / tai lomautettujen määrästä julkistetaan lähipäivinä, toimitusjohtaja Kimmo Koponen kertoi.

- Päätös irtisanottujen lopullisesta määrästä on yrityksen hallituksen tehtävä. Irtisanomiset astuvat voimaan vähitellen. On käytännön mahdottomuus panna heti kaikkia käytäntöön. Tärkeintä on hoitaa ensin loppuun kaikki näillä henkilöillä mahdollisesti kesken olevat asiakasprojektit.

Kyse normaalista sopeuttamisesta

Vastineena huhuihin Koponen toteaa, että kyse on normaalista kahden yrityksen yhdistämisestä.

- Kaksinkertainen henkilöstö tuo paljon päällekkäisiä toimintoja, joita juuri ollaan karsimassa normaalin yt-menettelyn kautta. Kyse on tavanomaisesta sopeuttamisesta. On normaalia, että joku mahdollisesti irtisanottavista vähän päästää höyryä internetin keskustelupalstoilla.

- Meillä on kuitenkin selvä strategia jonka mukaan toimimme ja hyvät kansainväliset partnerit. Teemme yrityksestä kannattavan, kuten Endero ennen Nedeconin ja Enderon yhdistymistä aina on ollutkin. Toisin sanoen toimimme kannattavasti, kuten olemme aiemminkin sanoneet, tämän vuoden kolmannesta neljännekseltä lähtien, Koponen vakuttaa.

Taantuma ei vaikuta

Kysymykseen syvenevän taantuman vaikutuksista Koponnen vastaa uskoen, ettei se vaikuta Enderon paluuseen voitolliseksi.

- Se tarkoittaa vain sitä, että teemme entistä lujemmin töitä. Markkinat ovat varovaisempia ja ostopäätökset syntyvät hitaammin, mutta syntyvät. Tämä tarkoittaa myös sitä, että meillä pitää olla tarjottavana asiakkaille lisäarvoa, ja me uskomme, että meillä sitä on.

- Tämän ei pitäisi olla mikän ongelma, sillä meidän toimintamme strateginen lähtökohta on antaa asiakkaalle todellista lisäarvoa. Tekemämme informaation hallinnan ratkaisut ovat hyviä - erityisesti asiakkaillemme.

Toinen neljännes tappiollinen

Koponen kertoo, että yrityksen toinenkin neljännes tulee olemaan tappiollinen yritysten integroinnista aiheutuvien kulujen johdosta.

Endero on fokusoinut energiaansa nyt liiketoiminnalliseen osaamiseen ja profiloitumiseen.

Lisäksi yritys on myynyt kaikki ne osansa, jotka eivät liity sen ydinliiketoimintaan, mistä eilen Siemensin kanssa julkistettu kauppakin kertoi.

- Amerikoissa puhuttaisiin aggressiivisesta yrityksen hallinnasta, Koponen toteaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?