Plussia jaossa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Canon kasvatti liikevaihtoa ja tulosta

Julkaistu: 30.10.2001 15:36

Canon-ryhmän myynti kehittyi yllättävän hyvin vuoden kolmannella neljänneksellä huolimatta maailmantalouden hiipumisesta. Liikevaihto nytkähti 5,7 miljardiin dollariin, jossa on kasvua edellisvuoteen verrattuna 7,6 prosenttia.

Canonin mukaa vauhdittajina toimivat lähinnä digitaaliset kamerat ja puolijohdetuotantoon tarkoitetut laitteet. Samoin kopiokoneet jatkoivat vakaata kasvua. Oma osuutensa oli myös heikolla jenillä.

Tuotantoprosessien uudistuksen aikaansaamat säästöt näkyivät myyntikatteessa ja heijastuivat käyttökatteeseen, joka parani 30 prosenttia SGA-kustannusten yli 12 prosentin noususta huolimatta.

Canonin nettotulos yhdeksältä kuukaudelta, 1,16 miljardia dollaria, ylittää koko vuoden 2000 nettotuloksen.

Tämänhetkisten talousnäkymien epävarmuus on saanut Canonin tarkistamaan koko vuotta koskevia ennusteitaan. Myynnin arvioidaan nousevan 24,3 miljardiin dollariin, voiton ennen veroja 2,35 miljardiin dollariin ja nettotuloksen 1,35 miljardiin dollariin.

Konsernin omavaraisuusaste nousi 51,5 prosenttiin ja ylitti ensimmäisen kerran 50 prosentin rajan Canonin historiassa. Työntekijöitä konsernin palveluksessa oli syyskuun lopussa 94 303. Lisäystä siinä on vuoden alusta 7630 ihmistä.

Tuoreimmat osastosta