200104529 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kaupan ääni ei kanna EU:ssa

Julkaistu: 28.10.2001 16:26

EU-maiden kaupan alan uusi edunvalvoja opettelee pitämään meteliä kaupan puolesta. Ensi haukut saa Euroopan keskuspankki.

EU-maiden kaupan etuja valvovan Euro Commercen uudella pääsihteerillä Xavier Durieulla on edessään kova työ. Vaikka Euro Commerce puhuu EU-maiden 4,7 miljoonan kaupan alan yrityksen ja niiden 21 miljoonan työntekijän äänellä, ei puhe tahdo kantaa suuressa EU-kuorossa.

Belgialaisen tavarataloketjuja hallinnoivan kaupparyhmittymä GIB:n rahoitusjohtajana toiminut Xavier Durieu on ehtinyt istua virassaan vasta muutaman kuukauden, mutta edessä olevat haasteet ovat jo selvinneet.

Vuodenvaihteessa kaupan ala joutuu keskipisteeseen yhdessä unionin suurimmista tähänastisista hankkeista, Emu-alueen yhteiseen valuuttaan siirtymisessä. Maksuasiat hyvin tunteva Durieu on aihepiirissä kuin kotonaan. Muuten hillitystä ja korrektista miehestä paljastuu voimakkaita tunteita pankkeja ja Euroopan keskuspankkia kohtaan. Durieu ei voi ymmärtää, kuinka EKP ja pankit voivat olla niin kovapäisiä, etteivät salli pienten setelien ennakkojakelua kansalaisille.

– Kaikki muut paitsi EKP ymmärtävät, että seteleitä on saatava etukäteen. Tilanne on hyvin stressaava. Hän ei kuitenkaan suoraan vastaa kysymykseen, onko tämäkin osoitus siitä, ettei kaupan ääni kanna unionissa. Pankit ovat saaneet oman kantansa hyvin esille tässä asiassa. Ne eivät halua hoitaa ennakkojakelua eivätkä olla auki vuodenvaihteessa.

– Suurin työ ja sotkut sälytetään kaupalle, Durieu puuskahtaa ja ennustaa ensimmäisiksi päiviksi suuria ongelmia, pitkiä kassajonoja ja laskevaa liikevaihtoa. Vaikka kauppa on hänen mukaansa valmistautunut tilanteeseen hyvin, sillä ei ole kuitenkaan käytössään kaikkia mahdollisuuksia.

– Vaihtorahat loppuvat varmasti kesken, pankkiautomaatit tyhjenevät, rahan määrä kaupassa ja siten rikollisuuden uhka lisääntyy, Durieu synkistelee.

Hänen mielestään myös kansalaisten kouluttaminen euroon on retuperällä.

– Koko asia on lykätty kaupan vastuulle ja sanottu, että siellähän rahat liikkuvat. Kauppa ei voi ottaa koko vastuuta. Euroopan unionin kansalaisista 15 prosenttia on lukutaidottomia. Millä keinoin kauppa heitä opettaa, Durieu tivaa.

– Pankit elävät kauniiden ja rohkeiden maailmassa, kaupassa käyvät kaikenlaiset ihmiset. Siksi tällainen asenne on pankeille mahdollinen, mutta ei kaupalle. Kauppa on lähellä tavallista kansaa; se on aina viimeinen lenkki kuluttajaan päin, Durieu kuvailee.

Muutakin närää Durieulla on pankkeja kohtaan. Hänen mielestään pankkien maksutapahtumista perimät maksut ovat mukana kuluttajahinnoissa. Kaupan puhemies ei voi ymmärtää, kuinka pankkien perimät palvelumaksut voivat poiketa toisistaan jopa viisinkertaisesti eri unionimaissa.

– Jos suurimmat maksut saataisiin pienimpien tasolle, se näkyisi varmasti hinnoissa.

Eurooppalaisen kaupan kohtaamaa kilpailua Durieu ei pidä ongelmana, kunhan unioni varmistaa kohtuulliset toimintaedellytykset pienille ja keskisuurille yrityksille. Sen sijaan EU:n laajeneminen tuntuu kaupan alalla huomattavasti enemmän.

– Jo nyt kulttuurierot ovat suurin este yhdentymisen tiellä. Erot vain suurenevat, kun mukaan tulee entisiä Itä-Euroopan maita. Niin hajanaisen joukon etujen ajaminen on todella vaikeaa, hän arvioi.

Uutta työtä Euro Commercelle tuovat kasvavat vaatimukset ympäristönäkökohtien huomioon ottamisesta.

– Tämä työ on Euroopassa vasta alussa, pääsihteeri sanoo hieman yllättäen ja viittaa esimerkiksi kaupan ja teollisuuden yhteistyökentän laajuuteen.

– Panimoteollisuus saattaa esimerkiksi esittää panttijärjestelmiä täysin omista lähtökohdistaan ajattelematta vaikkapa pakkausten pitkien kuljetusmatkojen ympäristölle aiheuttamaa rasitusta.

Tuoreimmat osastosta