200102784 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Euroalueen luottamus

Julkaistu: 30.10.2001 6:45

Euroalueen luottamusindeksi heikentyi edelleen toukokuussa

Suomalaiset kuluttajat luottavat talouteen hieman huhtikuista enemmän. Taloudelliset mielialat kertova kuluttajien luottamusindikaattori nousi toukokuussa 6,8 prosenttiin. Nousua huhtikuusta on tasan kaksi prosenttiyksikköä. Vuosi sitten näkemykset olivat kuitenkin valoisammat, kertoo Tilastokeskuksen kuluttajabarometri.

Arviot Suomen taloudesta kohenivat hieman toukokuussa, ja omaan talouteensa kuluttajat uskoivat edelleen vahvasti. Myös säästämistä ja lainanottoa pidettiin aiempaa kannattavampana. Toukokuussa 22 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Maan talouden arvioi huononevan 26 prosenttia. Huhtikuussa vastaavat osuudet olivat 17 ja 32 prosenttia. Taloutensa kohentumiseen luotti 28 prosenttia vastaajista eli suunnilleen yhtä moni kuin aiemmin. 10 prosenttia arvioi taloutensa huononevan.

Kuluttajista 37 prosenttia uskoi toukokuussa, että työttömyys vähenee edelleen seuraavan vuoden aikana. Huhtikuussa näin ajatteli 34 prosenttia vastaajista. Kuluttajat ennustivat inflaation olevan ensi vuoden toukokuussa 2,9 prosenttia.

Toukokuussa 63 prosenttia kuluttajista piti säästämistä kannattavana. Kestotavaroiden ostamista piti edullisena 40 ja lainanottamista 60 prosenttia kuluttajista. Myös kotitalouksien tilanne oli hyvä. Talouksista 71 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana. Kotitalouksilla oli edelleen runsaasti kulutusaikeita. Asunnon ja auton ostoaikeet ovat vahvistuneet alkuvuodesta.

Vaikka Suomessa kuluttajien luottamus on hieman elpynyt, euroalueella kuluttajien tunnelmat synkkenivät edelleen. Euroopan komission keräämä indeksi notkahti toukokuussa 101,7:ään huhtikuun pisteluvusta 102,1.

Lisää aiheesta:

Markkinat, sivu 21

Tuoreimmat osastosta