2001010258 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Amerikkalaisille luvassa lisää potkuja

Julkaistu: 28.10.2001 17:54

Amerikkalaiskuluttajien tulevaisuus näyttää synkältä, vaikka huomenna julkaistavien vähittäismyyntilukujen ennustetaankin kertovan jo pienestä kulutuksen kasvusta jo toista kuukautta peräkkäin. Pahin voi kuitenkin olla vasta tulossa.

Edessä voi olla uusi irtisanomisten aalto, kun yritykset alkavat pian kertoa tulostensa heikkenemisestä toisella vuosineljänneksellä.

Näin siitä huolimatta, että työttömyysaste tilapäisesti aleni toukokuussa 4,4 prosenttiin. Yhden prosenttiyksikön laskua pidetään markkinoilla kuitenkin lähinnä tilastovirheenä.

Näkymien heikkenemistä entisestään ennustaa ensinnäkin tuore ostopäälliköiden tulevaisuudennäkymiä kuvaava Napm-indeksi, joka putosi toukokuussa selvästi odotuksia enemmän 42,1 pisteeseen. Sen lasku tietää yleensä työttömyysasteen nousua, mikä puolestaan syö kuluttajien luottamusta.

Samasta ongelmasta kertovat myös eilen julkistetut vahvistetut luvut, jotka kertovat tuottavuuden romahtaneen Yhdysvalloissa paljon odotettua enemmän ja laskeneen alimmilleen kahdeksaan vuoteen tammi–maaliskuun aikana. Tuottavuus laski tuolloin peräti 1,2 prosenttia, kun lasku alustavien tietojen mukaan oli vain 0,1 prosenttia ja markkinaennusteetkin odottivat vain 0,8 prosentin tuottavuuden laskua.

Samanaikaisesti yksikkötyökustannukset kasvoivat selvästi odotettua enemmän eli 6,3 prosenttia, kun kasvua alustavien tietojen mukaan odotettiin 5,2 prosentin verran. Eli työntekijät kävivät yrityksille entistä kalliimmiksi.

Nämä kaksi lukua kertovat siitä, että yrityksillä on vielä paljon irtisanomisia tehtävänä.

Luvut nimittäin paljastavat sen, että vaikka tuotanto on supistunut talouskasvun hidastumisen takia, palkat ja työpaikat eivät ole voineet joustaa yhtä nopeasti perässä. Näin ei voi jatkua kauan ilman, että yritysten tulokset kärsivät siitä rajusti.

Irtisanomisia on toki kevään mittaan jo nähtykin valtava suma. Koska markkinoilla kuitenkin yleisesti uskotaan, että tuottavuus jatkaa vielä laskuaan parina seuraavanakin vuosineljänneksenä, se tarkoittaa, että poispotkittavan väen määrä työpaikoilla sen kun kasvaa.

– Tulosvaroituksia, irtisanomisia ja työttömyyden kasvua tullaan näkemään lisää tänä vuonna, toteaa analyytikko Mia Hukari Nordeasta.

Tuottavuuden uskotaan toki kääntyvän uudelleen nousuun talouden lopulta elpyessä, mutta kaikki eivät markkinoilla usko sen enää yltävän 90-luvun lopun huimalle tasolle. He uskovat huiman tuottavuuden kasvun johtuneen informaatioteknologian yli-investoinneista.

Se että, Yhdysvaltain talous on päässyt aiemmin kovaan kasvuun ilman inflaatioriskiä, on ollut juuri kovan tuottavuuden kasvun ansiota. Niinpä jos tuottavuuden lasku uhkaa jäädä pysyvämmäksi, se tietää inflaatiopaineita, kun yksikkötyökustannukset nousevat edelleen.

Sen sijaan jos tuottavuuden lasku on vain tilapäistä, Yhdysvaltain keskuspankki Fed voi rauhassa antaa inflaation hieman kiihtyä, koska se tietää inflaation johtuvan vain tilapäisesti sopeutusongelmasta. Fedin näkemyksiä uhkaavista inflaatiopaineista kuullaan ensi viikon torstaina sen Beige Book -talouskatsauksessa. Tähän asti Fed on vannonut tuottavuuden jatkuvan kasvun nimeen.

Tuoreimmat osastosta