Kämmenkoneiden ohjelmistosota kiihtyy

Julkaistu:

Nokian ilmoitus Symbianin tukemisesta jakaa pelurit entistä selkeämmin kolmeen leiriin
Kännyköiden ja kämmenkoneiden kehitys pakottaa laitevalmistajat kilpailuun myös ohjelmistomarkkinoilla. Motorola ehti tuskin ilmoittaa luopuvansa Symbianin käyttöjärjestelmästä, kun Nokian pääjohtaja Jorma Ollila kiirehti apuun. Hänen mukaansa puolet yhtiön puhelimista käyttää vuonna 2004 Symbianin järjestelmää.

Nokian uudessa Kommunikaattorissa on jo Symbian, mutta lisenssi löytyy myös Palm OS -käyttöjärjestelmään. Sitä käytetään, kun laitteesta tehdään pelkästään Amerikan markkinoille suunnattu piirtokynäversio.

Ollilan lausuntoa voi tulkita myös niin, että peräti puolet puhelimista käyttää jotain kilpailevaa järjestelmää. Tosin kolmen vuoden päästä valtaosa kännyköistä saattaa yhä olla lähinnä puhumiseen tarkoitettuja peruskapuloita, jotka eivät tarvitse varsinaista käyttöjärjestelmää.

Joka tapauksessa Motorolan vetäytyminen ja Nokian vahva tuki Symbianille jakaa kännyköiden ja kämmeköiden käyttöjärjestelmät yhä selkeämmin kolmeen leiriin: Palmin, Symbianin ja Microsoftin.

Palm on tyypillinen pda-laite (personal digital assistant). Vuonna 1996 syntyneellä järjestelmällä on jo runsaasti kehittäjiä ja käyttäjiä. Windows CE noudattaa Bill Gatesin visiota Microsoftin käyttöjärjestelmästä kaikkialla, ja Symbian on suurten kännykkävalmistajien yhteisyritys.

Langattomassa maailmassa ei siis ole suvereenia käyttöjärjestelmää, joka dominoisi markkinoita samalla tavoin kuin tietokoneiden Windows-järjestelmä. Siihen on kuitenkin kaikilla pyrkimys, esimerkiksi Ollilan tavoitteena on kehittää Symbianista matkapuhelinalan Microsoft.

Palm hallitsi vielä muutama vuosi sitten markkinoita yli 80 prosenttisesti, mutta tänä vuonna osuus putosi reiluun 60 prosenttiin. Historiallisista syistä Palm OS on kerännyt runsaasti kolmansien osapuolien ohjelmistoja sekä varsinaisia kämmenmikrojen valmistajia kuten Handspringin ja Sonyn.

Palmin langattomat ominaisuudet on kehitetty myöhemmin, ja niissä on hyvin amerikkalaisia piirteitä. Esimerkiksi tiedonsiirto matkapuhelinverkossa tapahtuu Palmin valitseman operaattorin kautta eikä käyttäjä tiedä kenen verkossa hän liikkuu. Toisaalta Handspring tuo pian lisälaitteen, jolla voi valita operaattorin. Suuntaus on selvä: Palmin verkkosivuilla puhutaan langattomien ominaisuuksien lisäämisestä kuten sekä bluetooth-tuesta kaikkiin tuleviin malleihin.

Vanhoissa Palm OS -järjestelmissä oli suuria turvallisuusaukkoja, esimerkiksi telakka-asemaan pysäköidyn kämmenmikron sisällön saattoi lukea tavallisella pöytätietokoneella. Uusissa versioissa turvallisuuteen on kiinnitetty enemmän huomiota. Samoin värinäytöt ja mediasoittimet ovat tuoneet uutta eloa.

Kämmenmikrovalmistaja Palm kasvoi 73 prosentin vauhtia, mutta kysyntä yliarvioitiin ja varastot täyttyivät. Yritys antoi tulosvaroituksen, ja 250 ihmistä sai lähteä. Samat ongelmat vaivaavat myös toista Palm OS -käyttöjärjestelmän toimittajaa Handspringiä. Se ilmoittikin maaliskuussa tuottavansa vastaisuudessa muidenkin käyttöjärjestelmien kämmenmikroja.

Windows CE:n luultiin jo kuolleen, mutta Microsoft kaivoi sen katakombeista takaisin. Malleja on kolme: piirtokynällä varustettu Pocket PC, hieman kookkaampi Handheld PC näppäimistöjä varten sekä matkapuhelimille tarkoitettu Stinger. Muistitilan ja prosessoritehon syömisestä syytetty Windows CE kypsytti uuden 3.0 version hurjaan markkinaryntäykseen. Se on voittanut osuuksia erityisesti Palm OS:ltä.

Handheld PC 2000 perustuu Pocket PC -konseptiin, johon on lisätty Office-paketista tutut Powerpoint ja Acces. Riisuttu Stinger on tulossa markkinoille loppusyksystä, ja jo nyt tukeaan sille liputtavat Samsung, Mitsubishi ja Sendo sekä joukko teleoperaattoreita.

Windows CE:n multimediaominaisuudet ovat monipuolisempia kuin muissa käyttöjärjestelmissä. Windows Media Player soittaa mp3-musiikkia ja pyörittää uusimpia videotiedostoja, mutta ei Real Mediaa ja Apple Quicktimea. Symbianin mukana tuleva multimediasoitin ei ole yhtä kattava, joten Nokia hankki uuteen kommunikaattoriinsa markkinajohtaja Real Median.

Symbianin järjestelmästä käytettiin aiemmin nimeä Epoc, mutta uusi versio kantaa vain yhtiön nimeä. Symbian on fiksu käyttöjärjestelmä, jos mittarina käytetään langattomuutta. Se tukee myös avoimia järjestelmiä, mikä ei ole ole itsestäänselvyys yhden isännän järjestelmille, Palmille ja Microsoftille.

Esimerkiksi Windows CE:n vakioversio ei tue Java-sovelluksia. Symbian on selkeästi eurooppalainen standardi, joka ei ole saavuttanut Amerikan mantereella suosiota. Sen markkinaosuus on jäänyt alle neljän prosentin, ja se kamppailee lähinnä hakulaitteiden laajennuksien kanssa.

Symbianilta löytyy myös useita versioita. Piirtokynällä toimivaa Quartzia ei vielä myydä, mutta näppäimistöllä varustetusta Crystal-versiosta saa jo useita muunnoksia - ei tosin yhtä paljon kuin markkinajohtaja Palmista. Ericssonin parjattu R380s antoi suuntaa Pearl-älypuhelinmallin mahdollisuuksista, vaikka se perustui vanhaan Epoc-versioon. Uusi Pearl 6.2 korjaa näitä käytännön ongelmia.

Lisää aiheesta:

 - http://www.palmos.com - http://www.pocketpc.com - http://www.symbian.com

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    2. 2

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    5. 5

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    6. 6

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    7. 7

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    8. 8

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    9. 9

      Hiihtokeskuksia ja ohjelmapalveluita uhkaa työsulku – PAM yllättyi työnantajapuolen toimista

    10. 10

      Tämä televisio kestää mökillä pakkasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    2. 2

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    3. 3

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    4. 4

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    5. 5

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    6. 6

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    7. 7

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    8. 8

      Black Friday on monille kaupoille vuoden kovin myyntipäivä – osa otti jo varaslähdön

    9. 9

      Karri, 31, muutti töihin Varsovaan: ”Voi elää leveämmin” – asuu kommunistisen Puolan aikaisessa talossa

    10. 10

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    7. 7

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    10. 10

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    11. Näytä lisää