200108014 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Velka voi yllättää perijän

Julkaistu: 7.10.2001 5:54

Kun kuolinpesän osakkaat huomaavat, että vainajalta on jäänyt selvittämättömiä velkoja, pesä pitäisi luovuttaa kuukauden kuluessa pesänselvittäjän hoitoon. Pesänselvittäjä pyrkii pääsemään sopuun velkojien kanssa, ja perijät vapautuvat samalla henkilökohtaisesta velkavastuusta.

Jos taas vainajan omaisuutta jaetaan perijöiden kesken ilman pesänselvitystä, esimerkiksi pankki voi vaatia perijöitä maksamaan yhteisvastuullisesti kaikki vainajalta jääneet velat. Näin voi käydä, vaikka pesä olisi ollut käytännössä lähes varaton.

Tuoreimmat osastosta