200105211 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Venäjä vetää jälleen

Julkaistu: 7.10.2001 5:48

Venäjän rakennusmarkkinoiden imu on yllättänyt myönteisesti Suomen rakennusteollisuuden. Viime vuonna suomalaiset rakennusyritykset laskuttivat Venäjän-operaatioistaan 900 miljoonaa markkaa. Tänä vuonna laskutuksen uskotaan kohoavan jo 1,5 miljardiin markkaan. Lisäksi Venäjällä on runsaasti uusia tarjouskilpailuja vireillä.

Suomalaisyritysten vienti niin rakennusteollisuudessa kuin muualla romahti Venäjän vuoden 1998 talouskriisin jälkeen hyvin alhaiselle tasolle. Viime vuonna talouskehitys on saatu Venäjällä kuitenkin kääntymään myönteiseen suuntaan. Samalla lainsäädäntöä on kehitetty myönteisesti.

Näyttää siltä, että herättämistään ristiriitaisista arvioista huolimatta presidentti Vladimir Putinin hallinto on onnistunut valamaan tulevaisuudenuskoa Venäjän talouskehitykseen. Rakentaminen on vauhdittunut selvästi. Lisäksi nyt rakenteilla olevat kohteet ovat täysin vapaarahoitteisia ja niiden takana on venäläisiä ja ulkomaisia sijoittajia.

Suomalaisten rakennusyritysten vienti on jo useiden vuosien ajan ollut osaamisen vientiä. Varsinaista rakennustyötä ei Venäjällä kannata tehdä suomalaisvoimin. Työntekijät tulevat eri maista. Suomalaista työtä projekteissa ovat suunnittelu, johtaminen ja projektin hallinta. Suomalaiset yritykset ovat laajentuneet Itä-Euroopassa myös yritysostojen kautta. Tällöin hankkeet tehdään alusta loppuun yhtiön omana työnä, mutta työntekijät ovat edelleen paikallisia.

Erilaiset ulkomaisten instituutioiden, kuten EU:n, tukemat hankkeet eivät ole viime vuosina edenneet Venäjällä. Syynä ovat olleet erilaiset poliittiset kiistat ja Venäjän epävarma taloustilanne. Nyt myös hankkeiden etenemisessä on havaittavissa selvää kehitystä. Suomea läheisimmin koskettava esimerkki on Pietarin lounainen jätevedenpuhdistamo, jonka kesken jääneet rakennustyöt on saatu taas käyntiin pohjoismaisella rahoitustuella.

Venäjällä on runsaasti tarvetta uusille rakennushankkeille. Teollisuuden ja julkisen sektorin rakennuskanta on huonossa kunnossa lähes koko maassa, mutta investointeihin ei ole rahaa. Venäjän talouden yleinen piristyminen on kuitenkin lisännyt kiinnostusta kaupan rakennuskohteisiin lähellä kasvukeskuksia. Suomalaiset ovat menestyneet tällä sektorilla hyvin. Syykin on selvä: kaupan kohteisiin halutaan korkeatasoista rakentamista, johon venäläiset yritykset eivät aina yllä. Hintakilpailu on kuitenkin kovaa. Jos rakentaminen Venäjällä jatkaa kasvuaan, ilmaantuu markkinoille väistämättä myös uusia ulkomaisia rakentajia ja kilpailu kiristyy.

Tuoreimmat osastosta