2001012725 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Fortumin tulos parani tuntuvasti alkuvuonna

Julkaistu: 7.10.2001 4:57

Tammi-maaliskuu ylitti odotukset

Energiayhtiö Fortumin voitto ennen satunnaiseriä nousi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 246 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin tulos oli 143 miljoonaa euroa eli kasvua tuli 72 prosenttia.

Tulos oli aavistuksen verran parempi kuin uutistoimisto Startelin haastattelemat analyytikot odottivat. Analyytikot arvioivat Fortumin tuloksen ennen satunnaiseriä nousevan 238,3 miljoonaan euroon.

Fortumin osakekohtainen tulos oli 0,20 euroa, missä parannusta oli 33 prosenttia. Liikevaihto kasvoi yli neljänneksen eli 27 prosenttia 3 202 miljoonaan euroon.

Liikevoitto nousi 307 miljoonaan euroon. Vuodentakainen 197 miljoonan euron tulos kasvoi siis 56 prosenttia.

Sähkö ja lämpö tuottavat alkuvuonna

Fortumin lähiajan tulosnäkymien kannalta merkittäviä markkinatekijöitä ovat sähkön markkinahinta, raakaöljyn hinta, öljyn jalostusmarginaali ja Yhdysvaltain dollarin kurssi.

Yhtiön mukaan vuoden sähkö- ja lämpöliiketoiminnan jatkuvien toimintojen tulos on yleensä merkittävästi parempi vuoden ensimmäisellä ja viimeisellä neljänneksellä kuin toisella ja kolmannella neljänneksellä.

Öljyn kulutuksen kasvua yhtiön tärkeimmillä markkina-alueilla ei ole juuri nähtävissä.

Yhtiön Porvoon jalostamon huoltoseisokki huhti-toukokuussa vähentää jalostettavien öljytuotteiden määrää tänä vuonna noin miljoona tonnia.

Tuoreimmat osastosta