200101579 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Käsiohjelma on teatterin mainos

Julkaistu: 7.10.2001 5:07

Mitä ihmettä? Koko Kaupunginteatterin katsomo lueskelee Ilta-Sanomia! Munaako herra ministeri -farssin katsojien lukemisto erehdyttää pahan kerran, porukka selaileekin Ilta-Sutinoita, iltapäivälehdeltä näyttävää käsiohjelmaa. Se antaa jopa Jukka Majavan kirjoittaman malliarvostelun kiireisille toimittajille.

Käsiohjelmia tehdään edelleen muistuttamaan lippunsa jo ostaneita asiakkaita siitä, kuka ohjaa ja ketkä näyttelevät, mutta niistä on hyvää vauhtia tulossa osa teattereiden imagomainontaa. Käsiohjelmista on tullut tuotteita, jotka ravistelevat kuluttajan huomaamaan, että teatteri seuraa aikaansa.

Ohjelmien pitää myös olla esitysten näköisiä, joskin esimerkiksi HKT:n tapauksessa - mikä ovelinta - niin isoja, että tunkeminen käsilaukkuun olisi turhauttavaa.

-Ajattele mitä mainosta se on, kun teatterilta valuu ulos satoja ihmisiä näyttävät käsiohjelmat kainalossaan, Helsingin Kaupunginteatterin tiedottaja Marketta Eräsaari hehkuttaa.

Parhaimmillaan käsiohjelma yhdistää sekä esityksen, teatterin että ilmoittajien tavoitteet. Ruotsalaisen Teatterin asiakkaat ovat päässeet äimistelemään Laitilan virvoitusjuomatehtaan pulloihin pujotettua Majakanvartijan tyttäret -draaman ohjelmaa ja pyöritelleet hyppysissään Pienen tulitikkutytön tulitikkurasiaa.

-Käsiohjelma voi olla vaikka mitä, ilakoi ideoiden takaa löytyvä tiedottaja David Lindström.

Mainostoimistot apuun

Käsiohjelmien suunnittelusta vastaavat useimmiten teatterin pr-väki ja taiteellinen henkilökunta. Mainostoimistot ovat tosin jo rynnistämässä tällekin sektorille. Niitä tarvitaan erityisesti silloin, kun yllätyksellisyyden sijasta halutaan korostaa yhtenäistä linjaa.

Suomen Kansallisteatterin esityksestä toiseen samanlaisessa formaatissa julkaistavat, mutta ilmettään paljonkin muuttavat käsiohjelmat muotoutuvat Krista Mäkisen työpöydän ääressä mainostoimisto Mainospeukalossa.

-Vain sisältö tehdään teatterissa, tiedottaja Sanna Holmberg tarkentaa.

Nähtäväksi jää, turvaudutaanko myös Oulussa piakkoin ulkopuoliseen apuun. Tuore kaupunginteatterin johtaja Anu Saari on moittinut milloin lavastajan, milloin puvustajan suunnittelemia läpysköjä vanhanaikaisiksi ja linjaa epäyhtenäiseksi.

Pohjoisessakin käsiohjelmat pitää saada muistuttamaan teatterista ja näyttämään modernilta.

Ruotsalaisen Teatterin asiakkaat ovat päässeet äimistelemään Laitilan virvoitusjuomatehtaan pulloihin pujotettua Majakanvartijan tyttäret -draaman ohjelmaa ja pyöritelleet hyppysissään Pienen tulitikkutytön tulitikkurasiaa (kuvat vasemmalla ja oikealla).

Kaupunginteatterin katsomossa on puolestaan lueskeltu Ilta-Sutinoita (kuva keskellä).

Tuoreimmat osastosta