Taantumaa vastaan - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

EKP laski mojovasti korkoa

Julkaistu: 9.11.2001 10:35

Euroopan keskuspankki laski ohjauskorkoaan eilen puoli prosenttiyksikköä 3,25 prosenttiin. Koronlasku oli odotettua neljännesprosenttia suurempi.

EKP, joka on laskenut ohjauskorkoaan neljästi tänä vuonna, on saanut kovaa kritiikkiä siitä, että se on toiminut liian hitaasti erityisesti Yhdysvaltain Federal Reserveen ja Englannin Pankkiin verrattuna. Ohjauskorko on ainoa ase, jolla EKP voi taistella talouden ylikuumentumista, tai kuten nyt pitäisi, taloudellista taantumaa vastaan.

EKP:n Wim Duisenberg on toistuvasti korostanut sitä, että EKP:n keskeinen rooli on taistella inflaatiota vastaan, ja perustellut sillä koron hidasta alentamista. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Euroalueella inflaation nousu hidastui syyskuun 2,5:stä lokakuun 2,4 prosenttiin.

Vaikka EKP:n tavoiteinflaatio onkin kaksi prosenttia, nykyinflaation rakenteesta suuri osa selittyy öljyn hinnanvaihtelulla, johon EKP:n toimilla ei pystytä vaikuttamaan.

Nyt EKP:kin ilmeisesti taipuu alentuneen inflaation tukemana siihen, että näissä olosuhteissa sen ensisijainen tehtävä on taistella taantumaa vastaan. Koronalennuksen katsotaan helpottavan erityisesti uusien teollisuusinvestointien tekemistä ja kuluttajien luotonottoa, joiden molempien toivotaan stimuloivan taloutta.