Irtisanomiset Suomesta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Endero alentaa ennustettaan ja irtisanoo

Nedeconista, Endero Finlandista ja Endero Sverigestä muodostetun Endero-konsernin ensimmäinen neljännes oli tappiollinen. Konserni korjaakin aiempia tulosennusteitaan ja pyrkii parantamaan tilannetta kustannussäästöin ja irtisanomalla taikka lomauttamalla 35 henkilöä yrityksen Suomen organisaatiosta.

30.4.2001 12:11

Endero-konsernin pro forma -liikevaihto oli tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä noin 18 miljoonaa markkaa ja liikevoitto oli noin kuusi miljoonaa markkaa tappiolla. Sekä Suomen että Ruotsin liiketoiminnot olivat tappiollisia.

Aiemmista tiedoista poiketen konsernin pro forma -liikevaihdoksi povataan tälle vuodelle noin 70 miljoonaa markkaa ja liikevoitoksi viittä prosenttia. Yritys uskoo toiminnan kääntyvän voitolliseksi tilikauden toisella puoliskolla.

Liikevaihtoennuste on Ruotsin osalta pudonnut kymmenellä miljoonalla markalla, mikä johtuu ennakoitua rajummista muutoksista markkinatilanteessa, yhtiön julkistamssa tiedotteessa kerrotaan.

Suomen osalta ennuste pohjaa ensimmäisten toimintakuukausien pohjalta laadittuun budjettiin.

Yritys pyrkii parantamaan kannattavuuttaan karsimalla liiketoiminnnan kuluja sekä aloittamalla yt-neuvottelut enimmillään 35 henkilön lomauttamisesta tai irtisanomisesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?