Kurssi romahtanut - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

JOT Automationilta ennakkotietoja tuloksesta

Julkaistu: 26.4.2001 11:29

Viime vuonna JOT Automation teki voitollisen tuloksen, mutta viimeinen kvartaali oli 3,4 miljoonaa euroa tappiollinen. Tappio näyttää vain tämän vuoden ensi neljänneksellä syvenevän.

JOT Automation Group Oyj , elektroniikkateollisuuden tuotantoautomaation valmistukseen ja markkinointiin erikoistunut yritys teki oman ennakkoilmoituskensa mukaan 4,3 miljoonaa euroa liiketappiota tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Muutos on melkoinen, koska vastaava neljännes viime vuonna oli 3,8 miljoonaa euroa voitollinen.

Myös yrityksen liikevaihto laski yli neljänneksen ja oli 24,5 miljoonaa euroa verrattuna edellisen vuoden vastaavan neljänneksen 33,4 miljoonaan euroon.

Yrityksen kurssi on aikaistetun tulosjulkistuksen myötä laskenut noin 37 prosenttia Helsingin pörssissä.

Yritys kertoo elektroniikkateollisuuden ja eirtiysesti matkapuhelinalan laskeneiden kasvuennusteiden vaikuttaneen JOT Automationin aasiakkaiden tuotantoinvestointien siirtymiseen. Myös uuden sukupolven matkaviestinten ja näiden infrastruktuurin käyttöönoton siirtyminen on vaikuttanut automaatiolaitteiden kysynnnän heikkenemiseen alkuvuodesta sekä vaikeuttanut lyhyen aikavälin ennustamista.

Yrityksen oman arvion mukaan myös toisen vuosineljänneksen liikevaihto jää alhaiseksi ja tulos on heikko. Myös koko vuoden liikevaihtotason arvioidaan jäävän viimevuotisesta ja JOT joutuu alentamaan liikevaihdon kasvuennustetta. Se povasi aiemmin 25-30 prosentin kasvua, mutta esittää tarkennetun ennusteen kesäkuun loppuun mennessä.

Yritys myös tehostaa toimintaansa ja leikkaamalla kustannuksia kaikissa liiketoimintayksiköissä. Samalla yritys jatkaa pitkän aikavälin kasvustrategian mukaista laajentumista uusille toimialoille.

Tuoreimmat osastosta