200101133 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

LTCM on yhä hyvä huono esimerkki

Julkaistu: 7.10.2001 4:15

Toistaiseksi kuuluisin, paras ja edelleen ajankohtainen kauhuesimerkki vipurahastojen mahdollisista ongelmista on Long-term Capital Managementin (LTCM) kriisi runsaan kahden vuoden takaa.

Sadan miljardin dollarin valiorahasto oli kaatua vararikkoon, koska pettämättömiksi uskotut riskienhallintamallit pettivät ja käytännössä riskittömiksi uskotut sijoitukset räjähtivät rahastoa hoitaneiden Wall Streetin tähtien ja talousnobelistien silmille.

LTCM tunnettiin vipurahastojen valiona, jonka sijoitukset perustuivat pääosin maailman korkomarkkinoiden hinnoitteluvirheiden hyödyntämiseen. Markkinaneutraalilla strategiallaan LTCM:n piti voittaa, menivätpä markkinat sitten ylös tai alas. LTCM tienasikin ensimmäiset vuotensa ilmiömäisiä tuottoja - rahasto näytti syövän sellaisia ilmaisia lounaita, joita useimmat muut eivät yksinkertaisesti nähneet.

Poikkeuksellisten tuottojensa lisäksi LTCM:n valiomaine perustui ainutlaatuisen tehokkaaksi uskottuun riskienhallintaan. Riskimallien takana olivat muun muassa optiohinnoittelun teoriaa kehittäneet nobelistit Myron Scholes ja Robert Merton. Rahaston riskienhallinta- ja hinnoittelumalleja ajavat supertietokoneet saivat Wall Streetin työkalut näyttämään kivikautisilta.

Lopulta kuitenkin juuri markkinaneutraaleihin sijoituksiin unohtuneet avoimet riskit ja valtaisaksi paisunut velka ajoivat LTCM:n vararikon partaalle pian Venäjän devalvaation jälkeen vuoden 1998 syksyllä. Markkinoiden ajautuminen pakokauhuun merkitsi, että rahaston ilmeisesti liian sokeasti seuraamat riski- ja hinnoittelumallit lakkasivat toimimasta.

Pääoman laaja pako Yhdysvaltain liittovaltion velkakirjojen kaltaisiin turvasatamiin kasvatti nopeasti ja rajusti useimpien vähänkin epävarmojen sijoituskohteiden poikkeamia teoreettisesti oikeista arvoistaan. LTCM:n sijoitukset eivät enää olleetkaan neutraaleja markkinatapahtumille.

Rahaston kohtalokkaat sijoitukset nojasivat karkeasti pelkistäen koronvaihtosopimusten ja Yhdysvaltain liittovaltion velkakirjojen välisen tuottoeron eli niin sanotun swap-spreadin kapenemiseen. Strategia petti, kun ruplan romahti. Swap-spread ei enää kaventunut, vaan päinvastoin leveni päivässä noin kymmenen kertaa suuremmalla muutoksella kuin koskaan aikaisemmin edes kahdessa päivässä. LTCM kärsi 550 miljoonan dollarin tappiot päivässä, minkä piti rahaston riskimallien mukaan sattua noin kerran useampaa miljardia maailmankaikkeuden elinikää vastaavassa ajassa.

Hädän hetkellä LTCM joutui hakemaan rahoittajiltaan lisää pääomaa. Koska markkinat olivat muuttuneet vaikeiksi myös rahaston rahoittajapankeille, joutui LTCM avaamaan salamyhkäisiä salkkujaan pankkien nähtäväksi. Pankeille ja pian myös Yhdysvaltain keskuspankille valkenivat rahaston kriittinen tila, järkyttävä rahoitusasema ja lisäksi rahaston keskeinen asema useilla pahimpiin vaikeuksiin joutuneilla markkinoilla.

LTCM oli etenkin pörssien ulkopuolisilla otc-johdannaisten markkinoilla niin merkittävä peluri, että Yhdysvaltain keskuspankki uskoi rahaston vararikon ja salkkujen kertakaikkisen tyhjennysmyynnin voivan laukaista koko maailman rahoitusmarkkinoita uhkaavan ketjureaktion.

Niinpä keskuspankki taivutteli joukon Wall Streetin suurpankkeja pitämään LTCM pystyssä 3,6 miljardin dollarin pelastuspaketilla.

Joukko maailman suurimpia pankkeja oli rahoittanut LTCM:ää massiivisilla luotoilla tietämättä juuri mitään rahaston rahoitusasemasta. LTCM oli pankeille erittäin suuri luottoriski sekä laina-asiakkaana että varsinkin johdannaissopimusten vastapuolena.

Hyvän maineensa ja hyvien pankkisuhteidensa avulla LTCM pystyi kasvattamaan velkansa monikymmenkertaisesti rahaston omia pääomia suuremmaksi. Tuhon hetkellä LTCM:llä oli noin miljardin dollarin rahastopääoma mutta lähteestä riippuen 100-125 miljardin dollarin sijoitusomaisuus. Erotus oli velkaa. Lisäksi rahastolla oli taseen ulkopuolisia sitoumuksia huikeiden, noin tuhannen miljardin dollarin nimellisarvosta.

Venäjän devalvaatioon saakka velkavipu kasvatti varsinaisen rahastopääoman tuottoa roimasti. Mutta kun markkinat kääntyivät LTCM:ää vastaan, myös velkavipu kääntyi rahastoa vastaan ja alkoi nopeasti tuhota sen omia pääomia. Ilman keskuspankin patistelemaa pelastuspakettia koko LTCM olisi tuhoutunu.

Pelastuspakettiin kuului muuten, että LTCM siirtyi 90-prosenttisesti rahoittajapankkien omistukseen. Vanhat osakkaat saivat pitää kymmenen prosenttia rahastoyhtiön osakkeista ja asemansa rahaston hoidossa. Rahaston sijoitukset osoittautuivat niin monimutkaisiksi, ettei kukaan muu olisi voinut ottaa kokonaisuutta hoitoonsa ilman vielä suuremman tuhon vaaraa.

Oli kuin kohtalon näpäytys LTCM:n perustajille, että rahaston miltei tuhonneet näkemykset osoittautuivat oikeiksi ja useimmiten erittäin tuottoisiksi vasta toisella yrittämällä. Ensimmäisellä kerralla oikeassa olemisesta ei ollut iloa, kun rahat loppuivat kesken.

Lähteet: The Financier, Derivatives Strategy, IFCI Risk Watch

Tuoreimmat osastosta