Kasvu 2,3 prosenttia - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Teollisuustuotanto nytkäthti taas eteenpäin

Julkaistu: 31.5.2002 8:31

Teollisuuden kausitasoitettu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan huhtikuussa 2,4 prosenttia suurempi kuin maaliskuussa. Teollisuustuotanto kasvoi maaliskuussa 2,6 prosenttia helmikuusta. Kausitasoitettu teollisuustuotanto on kasvanut kolmena kuukautena peräkkäin.

Vuoden 2001 huhtikuuhun verrattuna kausitasoitettu teollisuustuotanto kasvoi 6,8 prosenttia. Edellisen kerran tuotanto nousi vuoden takaiseen verrattuna maaliskuussa 2001. Tämän vuoden huhtikuun kovat kasvuluvut johtuvatkin osittain vertailuajankohdan tuotannon laskusta.

Teollisuustuotanto lisääntyi huhtikuussa useilla päätoimialoilla edellisvuodesta. Erityisesti kasvoi sähköteknisten tuotteiden valmistus, melkein 30 prosenttia. Puu- ja paperiteollisuuden tuotanto lisääntyi vuoden takaisesta runsaat kolme prosenttia. Myös muun metalliteollisuuden tuotanto nousi runsaan prosentin. Tuotanto väheni kemianteollisuudessa 1,4 prosenttia ja muussa tehdasteollisuudessa 1,6 prosenttia.

Sähköteknisten tuotteiden valmistus vastasi suurimmalta osalta huhtikuun kasvusta. Ilman tätä toimialaa olisi teollisuuden tuotanto kasvanut huhtikuussa 0,3 prosenttia verrattuna viime vuoden huhtikuuhun.

Tehdasteollisuuden kapasiteetista oli huhtikuussa käytössä lähes 85 prosenttia, mikä on runsaan prosenttiyksikön enemmän kuin vuoden 2001 huhtikuussa.

Tuoreimmat osastosta