2001013174 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Johdannaiset ennakoivat sähkön pysyvän aiempaa kalliimpana

Julkaistu: 7.10.2001 3:29

Pörssihinta oli maaliskuussakin yli kaksinkertainen viime talveen verrattuna

Suomalaisten ostajien sähkönhankinta pohjoismaisesta sähköpörssistä kallistui talvikuukausina ainakin 200 miljoonan markan verran edelliseen talveen verrattuna. Koko pohjoismaisella sähkömarkkinalla sähkönhankinnan lisälasku nousi markoissa laskien miljardiluokkaan.

Sähkön keskimääräinen pörssihinta oli maaliskuussakin yli kaksinkertainen viime talveen verrattuna. Vielä isompi ero oli helmikuussa. Tammi-, helmi- ja maaliskuun sähkön pörssihinta oli keskimäärin 66 prosenttia viime talvea korkeampi.

Tulevista hinnoista kertovien sähköjohdannaisten hinnat ovat talven mittaan kallistuneet rajusti spot-sähkön tapaan, eli huippuhalpaa sähköä ei ilmeisesti ole enää ainakaan tänä vuonna pörssistä saatavilla.

Suomalaiset kuluttivat kolmena talvikuukautena yhteensä noin 23 terawattituntia sähköä. Kulutuksesta vajaa viidennes hankitaan pörssistä. Pörssisähkön kallistuminen nostaa myös pörssin ulkopuolisten markkinoiden hintatasoa, mutta otc-markkinoiden hintakehityksestä ei ole tilastoa.

Sähkönhankinnan lisäkulujen jakautuminen eri toimijoiden kesken riippuu siitä, miten nämä ovat suojanneet sähkönhankintansa. Yllättäviltä hintamuutoksilta voi suojautua esimerkiksi sähkötermiineillä. Suomalaiset sähkökauppiaat eivät ole toistaiseksi paljastaneet menetyksiään.

Kauppa sähkötermiineillä on viime vuosina rajusti lisääntynyt, mutta siitä ei voi tarkkaan päätellä, miten suuri osa sähkönhankinnasta on ollut suojattua, koska samat termiinit kiertävät useita kertoja johdannaiskaupan volyymia kasvattamassa.

Tammi-maaliskuun termiinikaupan perusteella voi kuitenkin arvioida, että sähkötermiinien kaupan volyymi terawattitunneissa ylittää tänä vuonna selvästi jo sähkön kokonaiskulutuksen pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla.

Ensimmäinen uhri

Ruotsissa ja Norjassa toiminut Norigo-niminen sähkökauppias on jo ehtinyt ajautua vararikon partaalle sähkön hinnan yllättävän nousun vuoksi. Yrityksellä ei ollut omaa tuotantoa, mutta se myi suuria määriä pörssistä ostamaansa sähköä melko pitkilläkin sopimuksilla.

Puutteellisen suojauksen vuoksi Norigo joutui vaikeuksiin sähkön hinnan noustua. Se siis järjesti itsensä vapaaehtoisesti samaan tilaan, johon kalifornialaiset jakeluyhtiöt ovat ajautuneet hintasääntelyn vuoksi.

Helmikuun 27. päivänä Nordpool poisti Norigon pörssistä, koska se ei enää pystynyt vastaamaan sopimuksistaan. Nettisivuillaan Norigo pahoittelee tapahtunutta ja kehottaa asiakkaitaan etsimään uuden sähkönmyyjän.

Pörssisähkön kallistuminen on tullut huonoon aikaan niille suomalaisille sähkönjakeluyhtiöille, jotka ovat juuri vapautuneet tai vapautumassa riitoja aiheuttaneista pitkistä sähkösopimuksistaan. Fortum raportoi näiden sopimusten päättymisen aiheuttaneen sille 40 miljoonan euron menetykset viime vuonna. Tänä vuonnakin näitä sopimuksia päättyy kolmen terawattitunnin verran.

Vuosikausia halvan pörssisähkön lähteille pääsystä haaveilleille jakeluyhtiöille viime kuukausien hintakehitys on karvas pettymys. Ainakin puolet suomalaisista jakeluyhtiöistä on tehnyt jo ennestään sähkökauppaa tappiolla, koska kilpailu kuluttajista on painanut sähkön energiahinnat alas. Pörssihankinnan kallistuminen pahentaa tilannetta. Jakelijat voivat joutua hinaamaan kuluttajahintojaan ylöspäin.

Sähköntuottajille pörssisähkön kallistuminen on mannaa. Kallistuneet hinnat ovat ruokkineet markkinoilla syytöksiä tuottajien tahallisesta hintojen vedätyksistä.

Tuoreimmat osastosta