Tekesin SPIN-seminaari: - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Suomalaisille ohjelmistotuotteille kysyntää maailmalla

Tekesin SPIN-teknologian seminaarissa jaettiin tuoretta markkinatietoa sekä Euroopan että Yhdysvaltain trendeistä ja rahoitusmarkkinoista.

22.3.2001 14:56

Vaikka kansainvälinen talous elää epävarmoissa tunnelmissa, suomalaisella ohjelmstoteknologian viennillä on tilaa maailmalla. Professori Olli Martikaisen mielestä nyt kannattaa kehittää uusia ohjelmistotuotteita uusille markkinoille. Menossa on teknologiakehityksen pitkittynyt siirtokausi, jossa vanhaan infraan ei enää investoida, eivätkä uudet investoinnit vielä tuota. Esimerkkinä hän käytti teleoperaattoreita.

Tekesin San Josen toimiston päällikkö Henri Grundstén totesi laajakaistaisten kiinteähintaisten internet-yhteyksien muodostavan monipuolisen palvelualustan. Medaikonvergenssi riippuu nimenomaan laajakaistayhteyksien kehittymisestä, ja hän oli huolissaan Suomen maineesta ja kyvystä toimia uuden teknologian testilaboratoriona, jos laajakaistayhteyksiä ei nopeasti saada kuntoon ja käyttöön täälläkin. Hyvät referenssit puolestaan tarjoavat suuria mahdollisuuksia markkinoilla Yhdysvalloissakin.

IDC:n tutkimuspäällikö Tim Sheedyn mukaan IDC arvioi mobiili-Internetin käyttäjämäärän lähes nelinkertaistuvan Euroopassa nykyisestä noin 30 miljoonasta noin 115 miljonaan vuonna 2004. Sheedy johtaa IDC:n eurooppalaisen langattoman tietotekniikan ja -liikenteen tarkkailuryhmää.

IDC:n tutkimuksiin vedoten hän myös totesi wapin näyttävän vihdoinkin yleistyvän ainakin yrityskäytössä. Suomalaisten wap- ja ohjelmistokehittäjien kasvumahdollisuudet voisivat löytyä yrityssovelluksista ja sulautetuista ratkaisuista.

Tarjolla oli myös yhdysvaltalaisen CipherTrust-ohjelmistoyrityksen perustajan Owen Greesonin näkemyksiä siitä, miten hallita tuotebrandaus ja PR-toiminta USA:ssa.

Nasdaqin kolmanneksi suurimman investointipankin Bear Stearnsin johtaja Anil Hansjee povaili internet-yhteyksien kasvun taittumista. Käyttäjämäärien kasvu on vuonna 2004 enää 13 prosenttia.

Suomalaisyritysten tuotteille näyttäisi kuitenkin olevan tilaa USA:n markinoilla taloudellisen tilanteen mhuonotumisesta huolimatta, mikäli tuotteet ovat selkeitä ja tuovat uusia toiminnallisia ominaisuuksia nykyisiin järjestelmiin. Hansjee odottaa myös Yhdysvaltain talouden elpyvän loppuvuodesta.

SPIN-teknologiaohjelman ohjelmapäällikkö Irmeli Lamberg arvioi, että suomalaisten ohjelmistoyritysten, joita on jo noin 600, "joukosta voi kasvaa oman sektorinsa globaaleja markkinointijohtajia, mutta se edellyttää kasvun monipulista tukea. Tekesin tavoitteena on saada yritykset yhteistyöhön ja verkottumaan keskenään".

SPIN-ohjelma tuotti juuri tämän vuoksi seminaarin merkeissä yhteistyön ja verkostoitumisen sekä liiketoiminnan suunnittelun tueksi suuren joukon asiantuntijoita jakamaan markkinatietoa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?