200109537 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Töissä 70-vuotiaaksi?

Julkaistu: 7.10.2001 0:27

Otetaanpa pieni henkilökohtainen laskutoimitus. Olen 36-vuotias, ollut kuta kuinkin täysipäiväisesti töissä 20-vuotiaasta finninaamasta lähtien. Jos terveyttä riittää, niin 65 vuoden eläkeikään päästessäni olen ollut töissä kuta kuinkin 45 vuotta. Eiköhän se riitä?

Ei näytä riittävän ainakaan tulevaisuudessa. Eläköitymisiän nostaminen tuntuu olevan nyt päättäjien huulilla. Vuoden alussa Työeläkevakuuttajat Tela ry:n uusi johtaja Esa Swanljung (sd.) ilmoitti haluavansa harkita työntekijöiden työssäoloiän pidentämistä yli 65-vuotiaaksi. Nyt työministeri Tarja Filatov (sd.) pitää eläköitymisiän nostamista yli 65 vuoden vääjäämättömänä (Taloussanomat 13.2.).

Swanljung ja Filatov ovat vain pisaroita meressä. Samanlaisia mielipiteitä putoilee sieltä ja täältä tasaiseen tahtiin. Mielipiteet ovat sen verran painokkaita, että pikku hiljaa pitää uskoa. Tulevaisuudessa pitää olla nykyistä selvästi pitempään töissä.

Työ on meille suomalaisille kaksipiippuinen juttu. Osa väestä kärsii liian suuresta ja stressaavasta työtaakasta. Työ määrittää liian paljon elämää, kun työpaikoilla ollaan aamusta iltaan, viikonloppuina ja henkisesti oikeastaan aina.

Sitten on ihmisiä, joille työtä ei tunnu löytyvän millään. Kun ei ole työtä, ei ole rahaa. Tavallisesti rahanpuute johtaa asunto-ongelmiin, syrjäytymiseen, alkoholismiin, rikollisuuteen ja muuhun ikävään.

Sentään iso valtaosa meistä käy töissä kohtuullisen mieluusti. Työnteko ja siihen liittyvät ihmissuhteet pitävät mieltä ja miksei ruumistakin liikkeessä. Ja palkkaakin tulee. Onneksi.

Nykyään suomalaiset eläköityvät keskimäärin 59-vuotiaana. Se oikea 65 vuotta toteutuu hitaasti, siihen päästään nykylinjalla työministeriön ennusteiden mukaan vuosikymmenen päästä.

Tahti on liian hidas. Työministeriön arvioissa seuraavan vuosikymmenen aikana työvoimasta poistuu eläkkeellelähdön sun muiden syiden takia yli miljoona ihmistä. Pienet uudetikäluokat eivät täytä kuilua millään. Ja tuskin ongelmaa voidaan täysin monien karsastamalla ulkomaisella työvoimallakaan ratkaista.

Ministeriöillä on lähitulevaisuudessa edessä vain ikäviä päätöksiä. Ennustaminen on vaarallista, mutta todennäköisesti eläköitymisikää joudutaan jo lähivuosina nostamaan pakkotoimin. Ministeriöt joutuvat tekemään ratkaisuja, joilla ennenaikaiselle eläkkeelle siirtyminen tai siirtäminen tehdään työntekijälle ja työnantajalle taloudellisesti kannattamattomaksi.

Ja jossakin hiukan kauempana tulevaisuudessa tulee käytännön toiminakin esiin tämä Filatovin ja Swanljungin miettimä eläkeiän nosto. Aluksi varmaankin vapaaehtoisena, sitten enemmän tai vähemmän pakollisena.

Tosin tämä kaikki pohdinta voi olla pelkkää tyhjän tynnyrin kuminaa. Suomessa on edelleen noin 400 000 työtöntä, työvoimapoliittisessa koulutuksessa tai tukitöissä olevaa.

Entäs jos Suomen, Euroopan ja koko maailmankin talous heittää ennusmerkkien mukaisesti jälleen vakavammin häränpyllyä? Silloin koulutetun ja työhaluisen työvoiman puutteesta ei tarvitse puhua taas vähään aikaan yhtään mitään.

Tuoreimmat osastosta