200107237 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

NCC Finlandin kasvu kannatti

Julkaistu: 7.10.2001 0:24

Ruotsalaisen NCC:n suomalainen tytäryhtiö - entinen NCC-Puolimatka - onnistui kasvattamaan viime vuonna asuntorakentamistaan kannattavasti, vaikka senkin tuloksentekoa häiritsi muiden rakentajien tapaan asuntomarkkinoiden jäähtyminen syksyllä.

NCC Finlandin tulos kasvoi selvästi liikevaihtoa nopeammin ja liikevaihtokin kasvoi reippaasti. Liikevoittoprosentiksi tuli viisi. Se on rakennusalalle siedettävä luku, kuitenkin pari prosenttiyksikköä esimerkiksi YIT:n viime vuoden liikevoittoprosenttia vähemmän.

Pienellä pääomalla toimivalle tytäryhtiölle tulos kuitenkin riittää jo hyvään, yli 21 prosentin sijoitetun pääoman tuottoon.

NCC Finland käynnisti viime tilikaudella 1 049 vapaarahoitteisen asunnon rakentamisen. vuodenvaihteessa sillä oli 122 valmista vapaarahoitteista myymättä.

NCC:llä on vireillä runsaasti toimitilahankkeita Business Park -tuotekonseptilla pääkaupunkiseudulla, Oulussa ja Tampereella. Näiden tilakysyntää varjostaa ainakin teleklusterin kasvun hidastuminen.

Tuoreimmat osastosta