200108740 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Stonesoftin osakekurssi romahti liki 60 prosenttia

Julkaistu: 6.10.2001 23:55

Teksti: Antero Paavonen ja Tiia KyynäräinenOsakekauppaa käytiin selvästi laskevin kurssein Helsingin pörssissä keskiviikkona. Alamäessä olivat etenkin teknologiaosakkeet.

Varsinaisen romahduksen koki ohjelmistoyhtiö Stonesoft, joka kertoi ennakkotietoja tuloskehityksestään. Osakkeen kurssi rojahti reilut 59 prosenttia 4,52 euroon.

Sijoittajia hermostutti etenkin Stonesoftin keskeisen Networks-liiketoiminnan kannattavuuden heikentyminen vuoden viimeisellä neljänneksellä. Networks teki liiketappiota miljoonaa markkaa loka-joulukuussa. Analyytikot arvelivat kuitenkin, että Networksin notkahdus jäänee väliaikaiseksi.

Hex-yleisindeksi päätyi 4,9 prosenttia ja painorajoitettu portfolioindeksi 3,6 prosenttia miinukselle. Osakevaihtoa kertyi vähän yli miljardi euroa, josta Nokian osuus oli 763 miljoonaa. Soneran vaihto oli 78 miljoonaa euroa.

-Markkinoiden alavireen taustalla oli amerikkalaisen Ciscon tiistainen tulosraportti, joka oli odotettua huonompi. Soneran kurssia puolestaan pudotti France Telecomin ilmoitus, että se joutuu laskemaan jo toistamiseen matkapuhelinyhtiönsä Orangen listautumishintaa, FIM Pankkiiriliikkeen analyytikko Pasi Pitkäjärvi selvitti.

Verkkoteknologiayhtiö Ciscon loka-joulukuun tulos jäi hieman odotuksia heikommaksi. Liikevaihdon kasvu oli selvästi vaisumpaa kuin analyytikot olivat odottaneet. Myös yhtiön lähiajan kasvunäkymät ovat vaatimattomat johtuen muun muassa Yhdysvaltain talouskasvun hiipumisesta. Ciscon osake lähti odotetusti selvään laskuun New Yorkin Nasdaq-pörssissä.

Sonera 10 prosentin alamäessä

Soneran kurssi putosi 10,2 prosenttia 18,04 euroon. Myös muualla Euroopassa teleoperaattoreiden kurssit olivat paineissa France Telecomin ilmoituksen vuoksi. Soneran hallintoneuvosto antoi kokouksessaan tukensa yhtiön johdolle, mutta se ei osakkeen kurssia auttanut.

Nokian osake heikkeni 5,5 prosenttia 34,15 euroon. Markkinoilla liikkui huhu, jonka mukaan Nokia olisi keskusteluissa alihankkijoidensa kanssa laskenut arviotaan tämän vuoden matkapuhelinmyynnistään 180 miljoonasta 140 miljoonaan kappaleeseen.

Nokiasta huhua ei haluttu kommentoida. Välittäjät eivät sen paikkansapitävyyteen uskoneet, semminkin kun Nokia vasta viikko sitten tilinpäätöslukujen yhteydessä esitti arvionsa kännykkämyynnin kasvusta.

Metsäjätti Stora Enso paransi viime vuonna tulostaan selvästi. Tulos jäi kuitenkin hieman ennustettua heikommaksi. Loka-joulukuun tulos oli selvästi huonompi kuin analyytikot olivat odottaneet. Yhtiön mukaan tämän vuoden näkymät ovat viime vuotta heikommat.

Stora Enson R-osake tuli alas 3,2 prosenttia 11,04 euroon. Tiistaina tuloslukunsa kertoneen UPM-Kymmenen kurssi pysyi ennallaan, Metsä-Serlan B-osakkeen kurssi oli sen sijaan hienoisessa nousussa.

Tuloslukunsa julkisti myös Amer. Yhtiön vuositulos vastasi likimain markkinaodotuksia. Neljäs neljännes sujui kuitenkin odotuksia heikommin. Amerin A-osake valahti 8,4 prosenttia 25,65 euroon.

Yli kaksinumeroisia laskuprosentteja kirjattiin Stonesoftin ja Soneran lisäksi kuudelle osakkeelle eli Conventumille, TJ Groupille, F-Securelle, SSH Communicationsille, Eimolle ja PMJ automecille.

Hiljaiselo jatkui koroissa

Euroopan korkomarkkinoilla liikkeet jäivät vähäisiksi. Korkoihin ei saatu vauhtia edes Yhdysvalloista, vaikka maan tuottavuuden kasvu heikkeni odotettua vähemmän loka-joulukuussa. Saksan odotettua vahvemmat teollisuuden tilaukset joulukuulta eivät juurikaan vahvistaneet markkinoita.

Tuoreimmat osastosta