200105983 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ensin on päätettävä, uskooko tilinpäätökseen

Julkaistu: 6.10.2001 23:38

Tilinpäätökseen ei pidä suhtautua liian sinisilmäisesti, sillä kirjanpitolait tarjoavat mahdollisuuksia kaunistella tai vähätellä lukuja. Helsingin kauppakorkeakoulun professori Jarmo Leppiniemi toteaakin, että lukijan on alkajaisiksi päätettävä, uskooko tilinpäätökseen.

Jos tilinpäätöksen henki arveluttaa, sijoittajan kannattaa etsiä selvitystä kyseenalaisiin kohtiin.

-Jos lukija epäilee tilinpäätöstä, hänen on syytä lukea tasetta ja varsinkin sen vastaavaa-puolen eriä.

Jokaisen aineettoman omaisuuden kohdalla Leppiniemi kehottaa miettimään, minkä takia yhtiö on kirjannut sen taseeseen, kun esimerkiksi tutkimusmenot yhtä hyvin saisi vähentää tuloksesta. Kyseessä voi olla sievistely. Toinen vaihtoehto voi olla, että yritys esimerkiksi suuruutensa takia noudattaa kansainvälistä käytäntöä, ja se panee kehittämismenonsa taseeseen.

Epäilyt vahvistuvat, jos taseessa on tutkimus- ja perustamismenoja, jotka verotuksessa saisi vähentää kuluina.

-Jos yritys vapaaehtoisesti maksaa verojakin, tulee mieleen, että yhtiö kaunistelee tulosta.

Käyttöomaisuuden kohdalta Leppiniemi yrittäisi löytää perusteita sijoitusten, kuten arvopapereiden, mutta myös rakennusten ja tonttien arvostukselle. Tarkastelussa voi selvitä, että ne on arvostettu ylihintaisiksi.

Myös taseen liitetietoja kannattaa lukea. Moni asia voidaan nimittäin esittää vaihtoehtoisesti tuloslaskelmassa, taseessa tai niiden liitteenä. Leppiniemi suositteleekin taseen ja niiden liitteiden kokonaistarkastelua.

Tuoreimmat osastosta