2001010283 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Finvest kerää rahaa osakeannilla

Julkaistu: 6.10.2001 23:38

Sijoitusyhtiö Finvest kerää sijoittajilta 45,6 miljoonaa euroa osakeannilla.

Muotoaan radikaalisti muuttanut Finvest on nykyään pääomarahastoihin sijoittava sijoitusyhtiö. Yhtiö sijoittaa osakeannista saamansa rahat pääomasijoitusrahastoihin. Osakkeenomistajat saavat osuutensa rahastojen tuotoista omistusosuuttaan vastaavan määrän.

Finvestin yleisöanti alkoi viime maanantaina ja jatkuu ensi keskiviikkoon saakka. Kaupankäynti pyritään aloittamaan pörssin nm-listalla 14. helmikuuta.

Finvest jakautui viime vuonna neljään osaan. Finvest muuttui pääomasijoitusyhtiöksi. Vanhasta Finvestistä irtaantuivat kondensaattoreita valmistava Evox Rifa Group sekä Vestcap, joka fuusioitui pääomasijoitusyhtiö Capmaniin. EQ Onlineä omistanut EQ Holding taas yhtyi EQ Onlineen.

Finvestiä mainostetaan piensijoittajille keinoksi päästä mukaan pääomasijoittamiseen. Yhtiö myös luonnehtii itseään pääomarahastojen rahastoksi. Todellisuudessa Finvest on kuitenkin osakeyhtiö, joka poikkeaa merkittävästi sijoitusrahastoista. Sijoitusrahasto-osuuden arvo määräytyy rahaston omistusten arvon mukaan, Finvestin arvon taas viime kädessä määrää osakkeen osto- ja myyntitarjoukset.

Tuoreimmat osastosta