2001011953 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Applen liikevaihto romahti 57 prosenttia

Julkaistu: 6.10.2001 22:52

Apple Computer -yhtymä julkisti torstain vastaisena yönä tilivuotensa ensimmäiseltä neljännekseltä 247 miljoonan dollarin liiketappion, kun huomioon ei oteta kirjanpitokäytännössä tapahtunutta muutosta ja yhtiön satunnaisia sijoitustuottoja. Yhtiön oikaistu osakekohtainen tappio oli 0,73 dollaria.

Apple varoitti joulukuussa yhtiön kirjaavan ensimmäiseltä neljännekseltä 225-250 miljoonan dollarin tappion. First Call -yhtymän keräämien tietojen mukaan analyytikot olivat odottaneet Applen osakekohtaisen tappion jäävän keskimäärin 0,65 dollariin.

Omaan käyttöjärjestelmäänsä nojautuvan ja omaperäisestä muotoilustaan tunnetun yhtiön liikevaihto romahti edellisen vuoden ensimmäisen neljänneksen 2,34 miljardista dollarista 57 prosentilla 1,01 miljardiin dollariin.

Applen talousjohtaja Fred Anderson uskoo yhtiön yltävän tällä tilivuodella kuuden miljardin dollarin liikevaihtoon, mikä asettuu yhtiön joulukuussa esittämän 6-6,5 miljardin dollarin liikevaihtohaarukan alapäähän.

Andersson vakuutti, että vankasti tappiollisesta tuloksesta huolimatta yhtiötä ei uhkaa likviditeettikriisi, vaan yhtiöllä on edelleen yli neljä miljardia dollaria käteisvaroja.

Tuoreimmat osastosta