200103636 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Euromarkkinat tarvitsevat SEC:n

Julkaistu: 6.10.2001 22:46

Yhdysvaltain rahoitustarkastuksen eli SEC:n asema maan johtavana viranomaisena on selvä. Yksikään itseään kunnioittava meklari, diileri tai yritysjohtaja ei lähde ehdoin tahdoin kokeilemaan SEC:n rajoja. Muuten voi käydä niin kuin kävi Gordon Gekkolle (Michael Douglas) Wall Street -elokuvassa. Käsiraudat tulivat yllättävän nopeasti ja ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta.

Euroopassa olisi myös tarvetta luoda yhtä kunnioitettu instituutio kuin SEC on Yhdysvalloissa. Sijoittajat ovat yhä hyvin hajanaisen informaation varassa, ja piensijoittajien asema on edelleen heikompi kuin suurten institutionaalisten sijoittajien.

Hyvä esimerkki tästä on pörssitiedotteiden jakelu. Yritystiedotteiden jakelu on hoidettu eri tavalla eri maissa, ja samalla niiden saatavuus euroalueella on satunnaista. Myöskään yritysten internet-sivujen toimivuuteen ei voi luottaa. Päivitykset saattavat tulla jopa tuntien viiveellä.

Toisaalta joissain euroyrityksissä voidaan ajatella, että tämäkin on parannusta aikaisempaan tilanteeseen, jossa tieto tuli postin mukana pari päivää vanhana.

Tilanne on osittain sekava myös sen takia, että kansallisten pörssien vaatimukset tiedottamisen suhteen ovat erilaiset. Suomessa pörssitiedotteet menevät pörssin informaatiojärjestelmään, mutta esimerkiksi Tukholmassa vastaavanlaista järjestelmää ei ole. Siellä yritysten tiedotusta hoitavat kaupalliset yritykset.

Sijoittajat ovat aiheesta syystäkin tohkeissaan. Euroyritysten seuraaminen ja sijoituspäätösten tekeminen ei ole suoranaisesti helpottunut, vaikka teknologia onkin kehittynyt.

Alexandre Lamfalussy, joka aikaisemmin toimi EKP:n edeltäjän EMI:n johtajana, on myös todennut, että euroyrityksistä on saatavilla enemmän informaatiota USA:n markkinoilla kuin Euroopassa. Hän johtaa parhaillaan ryhmää, jonka tehtävänä on tehostaa Euroopan pääomamarkkinoiden toimintaa.

Euroopan pääomamarkkinat ovat kuitenkin murroksessa, jossa piensijoittajien määrä ja merkitys osakemarkkinoilla kasvavat yhä enemmän. Pelisäännöt on siten saatava yhteismitallisiksi ja läpinäkyviksi.

Euroopan SEC:n perustaminen olisi yksi askel eteenpäin.

Tuoreimmat osastosta