200103283 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Asuntovelallisten tilanne helpottuu

Julkaistu: 6.10.2001 22:19

EKP:n ennustetaan laskevan ohjauskorkoa vuoden ensimmäisellä puoliskolla

Korot suuntaavat alaspäin myös euroalueella, kun markkinat odottavat Euroopan keskuspankin laskevan ohjauskorkoaan ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Pidemmät euribor-korot ovat pudonneet selvästi alle EKP:n 4,75 prosentin ohjauskoron.

Maailman ja erityisesti Yhdysvaltain hidastuva talouskasvu sysäsi korot laskuun myös Euroopassa. Ekonomistit ennustavat euroalueenkin talouskasvun hidastuvan, mutta maltillisemmin. Pahimmat inflaatiopaineet ovat hellittäneet öljyn hinnan käännyttyä laskuun.

Markkinakorkojen lasku alkaa tuntua kohta myös asuntovelallisten kukkarossa. Handelsbanken ilmoitti tällä viikolla pudottavansa asuntolainojen viitekorkona käytettyä prime-korkoaan. Pankin korko laskee 5,0 prosentista 4,75 prosenttiin 15. helmikuuta.

Handelsbanken reagoi markkinakorkojen muutoksiin muita pankkeja herkemmin. Viime syksynä Handelsbanken myös nosti ensimmäisenä prime-korkoaan.

-Päätös laskea prime-korkoa perustui rahamarkkinakorkojen yleiseen laskuun, mikä alkoi jo ennen vuodenvaihdetta euroalueella, toteaa Handelsbankenin päästrategi Carlo Eräkallio.

Muiden pankkien prime-korot ovat 5,0 prosenttia, lukuun ottamatta Gyllenberg-primea, joka on pysynyt 4,75 prosentissa.

Osuuspankkikeskuksen pankinjohtajan Heikki Vitien mukaan pankki laskee prime-korkoaan heti, kun euroalueen markkinakorot näyttävät asettuneen pysyvämmin matalammalle tasolle.

-Me seuraamme aktiivisesti tilannetta. Loppusyksystä markkinakorot olivat selvästi korkeammalla kuin prime-korot, eli paineita oli nostaa korkoja, Vitie sanoo.

Hän muistuttaa, kuinka prime-korkojen perusajatus on tasata korkopiikkejä eikä seurata markkinakorkojen lyhyen aikavälin liikkeitä. Osuuspankkiryhmä on suurin prime-korkoisten lainojen myöntäjä.

Handelsbanken uskoo EKP:n liikahtavan

Handelsbankenin päästrategin Carlo Eräkallion mukaan Euroopan keskuspankki aloittaa koronlaskut maltillisesti, toisen vuosineljänneksen aikana. Eräkallio ennustaa EKP:n laskevan ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksikköä 4,50 prosenttiin.

Myöskään Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen ei usko EKP:n kiirehtivän koronlaskuilla.

-Veronkevennykset monissa keskeisissä euromaissa ruokkivat kotimaista kysyntää ja pitävät euroalueen kasvun yli kolmen prosentin tason. Euroalue lieneekin maailmantalouden vahvin lenkki tulevien 12-18 kuukauden aikana. Koska inflaatio pysyy vielä usean kuukauden ajan yli EKP:n kahden prosentin tavoitetason, ei keskuspankki halua kiirehtiä korkopäätöstä, Tyrväinen sanoo.

Hän ennustaa EKP:n laskevan korkoja aikaisintaan vapun tienoilla.

Timo Tyrväinen korostaa, että Aktia haluaa vielä lisävahvistusta markkinakorkojen suunnasta ennen kuin päättää laskea prime-korkoja.

Tuoreimmat osastosta