2001012262 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ekorahastot pitävät polttokennoyhtiöistä

Julkaistu: 6.10.2001 21:25

Polttokennojen maailmanmarkkinat ovat nykyisin noin 500 miljoonaa dollaria vuodessa. Amerikkalaislehti Technical Insights arvioi niiden kasvavan viidessä vuodessa yli kahteen miljardiin.

Yhdysvaltain nimekkäin polttokennoyhtiö on Ballard Power Systems. Nasdaqissa noteerattuina ovat myös Plug Power, Fuel Cell Energy, Johnson Matthey, H Power Corp ja Millennium Cell.

Pieniä matkapuhelimiin ja tietokoneisiin sopivia polttokennoja kehittelevät esimerkiksi H Power ja Motorola.

Varsinkin amerikkalaiset polttokennoyhtiöt ovat monen ekologisen sijoitusrahaston suosikkeja ja tuoton tekijöitä. Olemassa on myös puhtaita alan rahastoja ja osakesertifikaatteja.

Osakekursseissa nähtiin alkuvuodesta samanlaista nousua kuin internet-yrityksissä. Pudotus on jäänyt rauhallisemmaksi, mutta niin kauan kuin tekniikan läpimurto on epävarmaa, on kyse erittäin riskialttiista sijoituksista.

Tuoreimmat osastosta