200004059 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Nyt se tapahtui

Julkaistu: 30.12.2000 0:00

Olen viime vuoden aikana ollut kahdessakin koulutukseksi kutsutussa leikkimielisessä harjoituksessa, joissa on pohdittu Suomen ja talouslehtien kannalta merkittävimpiä uutisia. Tällaisia ponnistuksia on aina tehty kaikissa lehdissä. Iltapäivälehdissä kova uutinen oli se, että mies puri koiraa, kunnes eräänä päivänä näin tapahtui ja hyvä esimerkki menetti tenhovoimansa.

Talouslehdille suurin asia olisi se, että Nokialle tapahtuisi jotain ikävää. Se olisi hyvin ikävää myös koko Suomelle.

Sodat eivät uutisaiheina nousseet harjoituksissa kovin korkealle luultavasti siksi, että sellaiset uutiset jouduttaisiin ikävästi jakamaan jokseenkin tasan kaikkien tiedotusvälineiden kanssa.

Harjoitusten skenaariot siitä, mitä Nokialle oikein voisi tapahtua, ovat olleet varsin yhteneviä. Suurin ja arvaamattomin uhka Nokialle olisi Yhdysvalloissa sitä vastaan nostettava uskottava ja vakava oikeusjuttu kännyköiden aiheuttamista syöpätapauksista. Jo tällaisen uutisen uhka saisi sijoittajat paniikkiin. Näin kuvittelimme.

Torstaina maailmalle pullahti nimittäin uutinen siitä, että amerikkalaisen tupakkateollisuuden tuhonnut kohuasianajaja on päättänyt ryhtyä seuraavaksi rahastamaan kännykkäbisnestä. Peter (ei Johannes) Angelos valmistelee kymmenen syytteen nostamista matkapuhelinvalmistajia ja -operaattoreita vastaan maailmanlaajuisesti. Angeloksen mukaan matkapuhelinyrityksiä on syytä rangaista ankarasti. Perusteluissaan koston enkeli paljastaa myös omat motiivinsa. Rangaistusten tulee olla kovia yhtiöiden tekemien valtavien voittojen vuoksi.

Haasteita ei vielä ole kuulunut, mutta maailman suurimpana matkapuhelinvalmistajana Nokia on itseoikeutetusti mukana. Oikeudenkäynnit käydään Yhdysvalloissa, sillä vain siellä on voimassa yhdistetty rangaistus- ja vahingonkorvauskäytäntö. Varmuudella voi myös sanoa, että oikeudenkäynnit kestävät pitkään ja juristit tienaavat paljon.

Suomelle ratkaisevaa on se, miten vakavana asiana sijoittajat oikeudenkäyntiä pitävät. Jos Nokian kurssi seurailee seuraavat viisi vuotta oikeudenkäynnin nousuja ja laskuja, ei hyvältä näytä. Nokian omistajien hyöty suuresta kännyköiden maailmanvaltauksesta jää silloin selvästi toivottua pienemmäksi. Nokian kehitykselle se olisi rajoite.

Sinänsä tieteellisesti Nokia näyttäisi olevan vahvoilla, mutta Angeloksen kaltaiset kaverit hallitsevat tunnetusti julkisuuspelin, eivätkä Yhdysvaltojen oikeuspäätöksissä tosiasiat ole aina kaikkein ratkaisevimmassa asemassa.

Lohdullista tilanteessa on kuitenkin, että ainakaan alkuvaiheessa oikeusjutulla ei ole ollut matkapuhelinalaan mitään vaikutusta. On aina mahdollista, että suurista puheista huolimatta asia osataan jättää omaan arvoonsa. Ainakin on syytä toivoa, että niin käy.

Tuoreimmat osastosta