Nedecon ei suostu nettiruumiiksi

Fuusio- ja konkurssihuhujen kohteena olleen nettikonsultti Nedeconin toimitusjohtaja Jesse Jokinen vakuuttaa yhtiönsä kassatilanteen olevan kunnossa.

21.12.2000 15:21

Jokista haastatelleen Arvopaperin artikkelissa Jokinen sanoo Nedeconin kassan olevan perinteisesti varsin ohut, mutta kassavirran riittävän hyvin toiminnan pyörittämiseen.

-Emme tarvitse lisää rahoitusta. Kysyntä näyttää hyvältä, sillä yritykset ovat selkeästi siirtämässä liiketoimintojaan entistä enemmän verkkoon. Ensi vuoden ensimmäiseltä puoliskolta teemme positiivisen tuloksen, Jesse Jokinen sanoo.

Jokisen mukaan irtisanomisiin ei Suomessa ole tarvetta, vaikka ulkomailla henkilökuntaa on vähennetty. Päinvastoin yhtiö palkkaa Suomeen koko ajan uutta väkeä. Fuusio- ja konkurssihuhut Jokinen kuittaa lyhyesti.

-Nettiruumista Nedeconista ei aiota tehdä. Erilaisia yhteistyöneuvotteluja on käyty myös omistuspohjaan liittyvistä kysymyksistä, mutta nyt on vielä ennenaikaista spekuloida millään lopputuloksella, Jokinen arvioi.

[]Jouko Marttila on Arvopaperi-lehden toimittaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?