200009243 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tuotannontekijöiden liikkuvuus ja finanssipolitiikka

Julkaistu: 13.12.2000 0:00

Euroopassa taloudelliset toiminnat ovat tulleet kuluneen neljännesvuosisadan aikana herkemmiksi eri maiden tuottoasteiden eroille, mistä tyypillisin esimerkki on finanssipääoman kasvanut liikkuvuus. Kehitystä ovat äskettäin nopeuttaneet poliittiset päätökset poistaa tuotannontekijöiden liikkuvuuden tiellä olleita esteitä sekä talous- ja rahaliitto Emun synty, joka on poistanut valuuttakurssiriskin rahaliiton maiden välisistä toiminnoista. Mitä tämä kehityskulku merkitsee julkisen sektorin toimintojen kannalta?

Mitä liikkuvampia taloudelliset toiminnot ovat, sitä vaikeampaa on kerätä niistä veroja julkisen sektorin tuottamien palveluiden, kuten eläkkeiden ja erilaisten tulonsiirtojen, rahoittamiseksi. Näin sen vuoksi, että veroasteiden nostaminen korkeammiksi kuin naapurivaltioissa johtaa siihen, että taloudelliset toiminnot siirtyvät muihin maihin, mikä pienentää kotimaista veropohjaa ja kasvattaa naapurimaiden veropohjia.

Vastaavasti veroasteiden alentaminen kasvattaa kotimaista veropohjaa, mutta antaa kokonaistilanteesta liian hyvän kuvan, koska naapurimaiden veropohja alenee. Tällöin valtioiden välille syntyy helposti verokilpailua. Sen seurauksena veroasteet alentuvat, mikä pienentää julkisen sektorin kokoa verrattuna tilanteeseen, jossa verokilpailua ei taloudellisten toimintojen liikkumattomuudesta johtuen esiinny.

Esimerkiksi pääomatuloveroasteet ovat alentuneet merkittävästi OECD-maissa 1980-luvulta nykypäivään. Tämä on sopusoinnussa hypoteesin kanssa, jonka mukaan pääoman liikkuvuuden kasvu on kiristänyt verokilpailua. Verokilpailu ei ainoastaan johda supistuneeseen julkiseen sektoriin, vaan merkitsee myös sitä, että julkisten menojen rakenne muuttuu niin, että erilaiset yritysten tarvitsemat infrastruktuuri-investoinnit saavat liian suuren ja kuluttajien tarvitsemat julkiset palvelut liian pienen painon julkisten sektorien kilpaillessa liikkuvasta pääomasta.

Kaikesta tästä seuraa, että vähän liikkuvien tai kokonaan liikkumattomien toimintojen, kuten osan työvoimasta ja luonnonvarojen, suhteellinen verorasitus kasvaa.

Tulisiko asialle tehdä jotakin? Vastaus riippuu siitä, minkälaista julkista sektoria halutaan ylläpitää. Monet ovat epäilemättä tyytyväisiä kehitykseen, joka heikentää valtioiden mahdollisuuksia verottaa liikkuvia taloudellisia toimintoja. Toisaalta jos valtiot haluavat ylläpitää hyvinvointivaltioon tyypillisesti kuuluvia piirteitä, kuten tulonsiirtoja ja progressiivista verotusta, niiden tulisi pyrkiä korjaamaan verokilpailusta aiheutuvaa verotulojen supistumista joko sopimalla yhdessä veroasteista tai koordinoimalla veroratkaisujaan.

Tällaiset käytännöt mahdollistaisivat sekä suuremman veropohjan että erilaisen menojen rakenteen kuin verokilpailutilanteessa. Liikkuvien taloudellisten toimintojen - esimerkiksi finanssipääoman tuottojen - verotuksen koordinointi on kuitenkin poliittisesti vaikeaa, koska, kuten tiedetään, valtioiden väliset intressit saattavat poiketa toisistaan. Esimerkkinä tällaisesta voi mainita muun muassa viimeaikaisen eurooppalaisen keskustelun ja pyrkimyksen harmonisoida korko- ja osinkotulojen verotus.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori.

Tuoreimmat osastosta