Vaurauden saa näyttää

Julkaistu:

Dallas ja Dynastia, nuo 70-80-lukujen vaihteen televisiosarjat heräävät henkiin syksyn ja talven muodissa ja sen mainonnassa. Trendi-ikoni Donatella Versacen ideoima Versacen syyskampanja on herättänyt paljon ansaittua huomiota.

Kuvissa kaksi nukkemaista seurapiirirouvaa poseeraa viimeistä neliösenttiä myöten sisustetussa luksuslukaalissa. Täydellisesti laskeutuvat vaatteet ovat Versacen malliston kalleimmasta päästä, korut kultaa ja timanttia. Kuvissa ei ole tippaakaan liikettä, eikä leidien ilme värähdäkään. Hyvä niin, sillä liikkeessä rouvien täydellisesti stailatut kampaukset saattaisivat turmeltua tai yhtä huolellisesti kammattu sylikoira tipahtaa sylistä.

Mainoskampanja ärsyttää keinotekoisuudellaan ja yliampuvalla ylellisyydellään. Naisasian puolestapuhujat ovat moittineet sen välittämää naiskuvaa flegmaattisesta virheettömän kauniista luksusrouvasta. Puolustajat pitävät kampanjaa osuvan itseironisena. Niin tai näin, Versace tuntuu kampanjan avulla vihdoin nousevan Gianni Versacen kuoleman jälkeisestä unohduksesta. Kampanja on jo saanut paljon jäljittelijöitä.

Kampanja heijastelee muodin suunnanmuutosta. Rento grungeilu ja understatement ovat taakse jäänyttä tyyliä. Vaurautta ja itsevarmuutta ei enää piiloteta vaatimattoman ulkokuoren alle. Viime sesonkien huomaamattomat värit ja kuviot ovat vaihtuneet räiskyviin väreihin, näyttäviin kuvioihin ja kullan kimallukseen. Uudet tuulet näkyvät myös myynnissä : ranskalaisen luksustavarayhtiön LVMH :n myynti nousi vuoden ensimmäisellä kolmanneksella 40 prosenttia.

Hiukset laitetaan näyttävästi Charlien enkeleiden tyyliin. Farrah Fawcettin tavaramerkki, ulospäin föönattu lennokas kampaus, on taas in. Lieneekö sattumaa, että itse televisiosarjakin on herätetty henkiin Yhdysvalloissa. Uudet enkelit ovat Cameron Diaz, Drew Barrymore sekä Ally McBealistä tuttu Lucy Liu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

    3. 3

      Punta ponkaisi ylimmilleen viiteen kuukauteen brexit-sovun jälkeen

    4. 4

      Ericssonin tulos löi odotukset

    5. 5

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    6. 6

      Ekonomisti: On vain yksi kestävä tapa varmistaa, että työssäkäyville on tarpeeksi asuntoja

    7. 7

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Elisan tulos ja liikevaihto ylittivät ennusteet

    10. 10

      Telian tulos laski, mutta käyttökate parani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    2. 2

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    3. 3

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

    4. 4

      Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

    5. 5

      Ekonomisti: On vain yksi kestävä tapa varmistaa, että työssäkäyville on tarpeeksi asuntoja

    6. 6

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    7. 7

      Bloomberg: Kone neuvottelee Thyssenkruppin hissien ostosta yhdessä sijoitusyhtiön kanssa

    8. 8

      Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

    9. 9

      Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

    10. 10

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    7. 7

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    8. 8

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    9. 9

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää