200004272 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Suomen Gallup pulskistuu Baltiassa ja Venäjällä

Julkaistu: 8.11.2000 0:00

Suomen suurimman markkinatutkimuskonsernin, Suomen Gallup Groupin toimitusjohtaja Jouko Jokinen arvioi, että konsernin liikevaihto kasvaa tänä vuonna peräti 15-17 prosenttia. Lisäkasvu tulee Baltian maista ja Venäjältä. Varatoimitusjohtaja Matti Hirvosen mukaan paikalliset yritykset ovat alkaneet vihdoin teettää enemmän markkinatutkimuksia.

-Yritykset eivät kuitenkaan teetä tutkimuksia vielä kovin pitkäjänteisesti.

Venäjän markkinatutkimuskenttä eroaa suomalaisesta siinä, että siellä kaupan tutkimuksia tekee AC Nielsenin lisäksi Kyprokselta peräisin oleva MEM RB. Baltiassa tutkimuslaitokset ovat lähtökohdittain paikallisia.

Gallup-ryhmän suurimman yksittäisen markkinatutkijan, Suomen Gallupin liikevaihto oli viime vuonna noin 100 miljoonaa markkaa. Liikevaihto kasvaa Jokisen arvion mukaan Suomessa noin 10 prosenttia sekä tänä että ensi vuonna.

Kasvua ennakoivat myös Suomen markkinoiden hopea- ja pronssisijoja pitävät AC Nielsen Finland ja Taloustutkimus. Päivittäistavarakaupan markkinaosuuksiin ja menekkiin erikoistuneen AC Nielsen Finlandin toimitusjohtaja Risto Seppälä ennakoi tutkimusliikevaihdon kasvavan ainakin 67 miljoonaan markkaan viime vuoden reilusta 62 miljoonasta markasta.

-Koko ala on kasvussa. Lisäksi meidän tutkimuksemme ovat pääsääntöisesti pitkäjänteisiä ja jatkuvia.

Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Juha Aalto uskoo Taloustutkimuksen liikevaihdon kipuavan viimevuotisesta noin 60 miljoonasta markasta 65-67 miljoonaan markkaan.

Tuoreimmat osastosta