200002932 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Euroopan keskuspankki puolusti yksin euroa tukiostoilla

Julkaistu: 4.11.2000 0:00

Yhteisvaluutta vahvistui intervention ansiosta

Frankfurt Euroopan keskuspankki tuki jälleen euroa valuuttamarkkinoilla perjantaina. EKP ja jäsenmaiden keskuspankit ostivat euroja markkinoilta vahvistaakseen valuutan arvoa. Edellisessä euron tukioperaatiossa reilu kuukausi sitten oli mukana myös Yhdysvaltojen ja muiden johtavien maiden keskuspankkeja.

Välittömästi tukiostojen jälkeen euro vahvistui dollariin nähden noin kaksi prosenttia 0,8787 dollariin. Myöhemmin yhteisvaluutan kurssi liikkui 0,875 dollarin tuntumassa, kunnes Yhdysvaltojen työttömyystilastojen aiheuttama reaktio pudotti sen 0,867 dollarin tuntumaan.

Interventio nosti euron jeniä vastaan 93 jenistä 95 jeniin, mutta työttömyyslukujen jälkeen se putosi takaisin tukiostoja edeltäneelle tasolle. Dollari putosi työttömyyslukujen jälkeen 107,8 jenistä 107 jenin tuntumaan.

Euroopan keskuspankki ei kertonut tukiostojen määrää, mutta niiden arvioidaan olevan selvästi vähemmän kuin viime kerralla.

EKP:n johtokunnan jäsen Otmar Issing yllätti Frankfurtiin keskuspankkiseminaariin kokoontuneen yleisön lukemalla lyhyen tiedotteen interventiosta. Hänen mukaansa intervention taustalla on edelleen huoli heikon euron vaikutuksista maailmantalouteen.

Alkuperäisen aikataulun mukaan johtokunnan jäsenen, Sirkka Hämäläisen oli määrä alustaa seminaarissa paneelikeskustelu. Hämäläinen vastaa markkinaoperaatiosta Euroopan keskuspankissa ja oli näin ollen estynyt saapumaan paikalle.

Presidentinvaalit ratkaisevat

Markkinoilla suhtauduttiin hieman varauksellisesti EKP:n interventioon ilman Yhdysvaltain keskuspankkia Federal Reserveä.

-Sehän on selvä, että operaatio olisi ollut tehokkaampi ja uskottavampi yhdessä Fedin kanssa. Amerikkalaiset eivät kuitenkaan voi tehdä mitään ennen ensi tiistain presidentinvaaleja, Deutsche Bankin ekonomisti Otmar Lang arvioi.

-Markkinat ovat kuitenkin jälleen varuillaan, sillä interventiouhka on todellinen. Luulisin, että euron arvo pysyy jonkin aikaa verrattain vakaana, Lang lisää.

Deutsche Bank ennustaa euron vahvistuvan 0,90 dollariin vuoden loppuun mennessä ja yhteen dollariin seuraavan 12 kuukauden aikana.

Yleisesti dollarin on arvioitu vahvistuvan Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen, kun poliittinen epävarmuus poistuu. Euron pönkittäminen ennen vaaleja oli tietoinen päätös EKP:ltä.

Kuluneen viikon aikana julkistetut luvut osoittavat Yhdysvaltojen talouskasvun selvästi hidastuneen, mikä on tukenut euroa. Ratkaisevana euron vahvistumisen kannalta pidetään eilen julkistettuja USA:n työllisyyslukuja. EKP:n uskotaan tienneen etukäteen, että Yhdysvaltain työllisyystilanne on heikentynyt odotettua enemmän.

Euroopan keskuspankin torstaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa EKP:n pääjohtaja Wim Duisenberg korosti useaan otteeseen, että heikko euro on edelleen riski maailman taloudelle.

Deutsche Bankin Otmar Lang on samaa mieltä. Vahva dollari on muodostunut jo riesaksi esimerkiksi Euroopassa toimiville amerikkalaisyhtiöille. Heikentyneen kilpailukyvyn takia useat amerikkalaisyritykset ovat joutuneet antamaan tulosvaroituksia.

G7-maat hengessä mukana

Euroopan keskuspankki korosti, että eilinen tukiosto oli linjassa johtavien teollisuusmaiden syyskuisen päätöslauselman kanssa, jonka mukaan keskuspankit seuraavat valuuttamarkkinoiden kehitystä ja toimivat tarvittaessa. Valuuttamarkkinoilla uskotaan, että keskuspankit jatkavat yhdessä eurojen tukiostoja Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen.

-Yhdysvaltain talouden hidastuessa se olisi myös amerikkalaisten etujen mukaista, Otmar Lang arvioi.

Tuoreimmat osastosta